Mistä luovumme, jos luovumme lapsista? – Syntyvyyden lasku ja Suomen vaihtoehdot alhaisen syntyvyyden ajassa

2020 -ja 30-luvuilla syntyy Tilastokeskuksen viime syksyn ennusteessa noin 10 000 lasta vuodessa vähemmän kuin mitä vielä viisi vuotta sitten oletettiin. Vuonna 2040 Suomessa olisi 47 000 15-vuotiasta vähemmän kuin viiden vuoden takaisessa ennusteessa. Työikäisten määrä vähenisi yli 100 000 hengellä jokaisena vuosikymmenenä 2060-luvulle asti.   Pelastavatko robotit?   Valitettavasti eivät ratkaisevasti. Automaatio näkyy työssä […]

The post Mistä luovumme, jos luovumme lapsista? – Syntyvyyden lasku ja Suomen vaihtoehdot alhaisen syntyvyyden ajassa appeared first on Kai Mykkänen.

Mitä korona muuttaa pysyvästi?

Varmaankin pätee, että yliarvioimme muutoksia lyhyellä aikavälillä ja aliarvioimme muutoksia pitkällä aikavälillä. Ensi syksynä käydään uudella innolla työpaikalla ja harrastuksissa. Pieni, mutta aiempaa suurempi osa palavereista pidetään etänä. Hyvän kelin aikaan perjantain tai maanantain työskentely maalta käsin yleistyy. Samalla kun kouluun palataan innolla, ei korona-aikana hienosti käyttöön opittua classroom-sovellusta tietenkään hylätä. Osa läksyistä palautetaankin kuvina […]

The post Mitä korona muuttaa pysyvästi? appeared first on Kai Mykkänen.

Mitä Venäjästä ei huomattu?

Tällä viikolla on keskusteltu pitkästä aikaa pääkirjoituksia myöten Venäjästä. Kiitos kuuluu ennen kaikkea puolustus-, sisä- ja ulkoministeriöillemme, jotka julkaisivat hyvän katsauksen Venäjään ja sen suhteisiin Suomeen: ”Voiman Venäjä”. Lehdet ovat keskittyneet perinteiseen tapaan siihen, onko Venäjä mustasukkainen Suomen harrastuksista Nato-maiden ja Ruotsin kanssa. Kun analyysistä puhutaan, niin kannattaisi kiinnittää huomiota myös muutamiin ajankohtaisiin ilmiöihin Venäjällä, jotka […]

The post Mitä Venäjästä ei huomattu? appeared first on Kai Mykkänen.

Momentum to attract the foreign talent

  In 2004 Caterina Flake co-founded Flickr in the U.S. and only 5 years later people had shared about 5 billion photos through the channel. In 2020 Flake wanted to move to Finland with her daughter. However, moving to Finland turned out to be an administrative obstacle. In my opinion it shouldn’t be as we […]

The post Momentum to attract the foreign talent appeared first on Kai Mykkänen.

Moskovassa ratkomassa pitkää listaa

Suomen vienti Venäjälle kasvoi viime vuonna vajaan viidenneksen usean viileän vuoden jälkeen. Useammat suomalaisyritykset ovat myös investoimassa Venäjälle. Aktivoituminen näkyy myös sellaisten haasteiden ja mahdollisuuksien määrässä, joita Venäjän tapauksessa on tarve ja myös mahdollisuus ratkoa ministeritasolla. Pidimme tällä viikolla Moskovassa Suomen ja Venäjän välisen talouskomission puheenjohtajatapaamisen varapääministeri Dmitri Kozakin kanssa. Nostin pöydälle 12 asiaa. Arvioisin, […]

The post Moskovassa ratkomassa pitkää listaa appeared first on Kai Mykkänen.

MTV: Vestman uutisaamussa “Suomen viranomaisten toimivaltuudet on tuotava sille tasolle, ettei tällaisen hybridioperaation edessä tarvitse alistua”

Tilanne Puolan ja Valko-Venäjän rajalla on kiristynyt äärimmilleen viime aikoina. Tuhansia ihmisiä on kerääntynyt rajalle, ja Valko-Venäjää syytetään siirtolaisten kuljettamisesta ja ohjaamisesta EU-alueelle. Puola on lähettänyt rajalle lisää sotilaita ja…

Sisällön loppu

Sisällön loppu