Oikeudenmukaista ja humaania, mutta sääntöihin perustuvaa turvapaikkapolitiikkaa

Keskustelu humanitaarisesta maahanmuutosta siirtyy helposti äärilaidasta toiseen. Sekä printti- että sosiaalisessa mediassa nousee usein esille yksittäistapauksia ja yksittäisten henkilöiden kertomuksia, jotka herättävät tunteita. Saan myös paljon henkilökohtaista palautetta turvapaikkapäätöksistä. Useimmiten epäillään sitä, onko prosessi toiminut oikeudenmukaisesti.  Sisäministeriön ja sisäministerin rooli on varmistaa, että lainsäädäntö on asianmukaista, viranomaiset toimivat lainmukaisesti ja että heillä on riittävästi resursseja. […]

The post Oikeudenmukaista ja humaania, mutta sääntöihin perustuvaa turvapaikkapolitiikkaa appeared first on Kai Mykkänen.

Oikeusvarmuutta ja väärinkäytön estoa turvapaikanhakuun

Turvapaikkajärjestelmämme tulee perustua tasapainoon. Siihen kuuluu turvapaikkahakemusten oikeudenmukainen käsittely ja joko kotouttaminen Suomeen myönteisen päätöksen jälkeen tai palauttaminen hakijan kotimaahan negatiivisen päätöksen jälkeen. Vahvistamme nyt molempia vaakapunnuksia. Estämme eduskunnalle annetulla lakimuutoksella hakemusvälineiden väärinkäyttöä. Samalla kehitämme turvapaikkaprosessin oikeusvarmuutta edelleen sekä kesällä julkaistun noin 30 toimenpiteen kokonaisuudella että parhaillaan kilpailutuksessa olevan turvapaikkajärjestelmän ulkoisen arvioinnin avulla. Uusintahakemukset – […]

The post Oikeusvarmuutta ja väärinkäytön estoa turvapaikanhakuun appeared first on Kai Mykkänen.

Olen huolissani uusista suunnitelluista rajoituksista asunnonostajille

Kansanedustajan mukaan liiallinen sääntely takaisinmaksuajoissa tai lainamäärissä vain pahentaisi nykyistä kehitystä. Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma on huolissaan uusista suunnitelluista rajoituksista asunnonostajille. Suomen Pankki ehdotti toukokuun alussa useita rajoituksia kotitalouksien ja…

Olisiko Euroopan vuoro ottaa vastuuta lähiympäristöstään?

Jos miljoonia ihmisiä pakotetaan liikkeelle Lähi-idässä tai Afrikassa, suuntana on silloin Euroopan unioni. Toimittaja Anna-Liina Kauhanen nosti kolumnissaan (HS 2.11.) esiin Saksan puolustusministeri Annegret Kramp-Karrenbauerin aloitteen saksalaisten joukkojen osallistumisesta Syyrian turvallisuusvyöhykkeen valvontaan. Aloite tulkittiin epäonnistuneeksi poikkeamaksi Saksan varovaisesta linjasta. Mutta mistä kertoo se, ettei Euroopalla ollut sananvaltaa, kun kurdien kohtalosta naapurissamme päätettiin? Ensimmäiset muistikuvani ­uutisista koskevat […]

The post Olisiko Euroopan vuoro ottaa vastuuta lähiympäristöstään? appeared first on Kai Mykkänen.

Olisiko Marin pitänyt Kaipolan käynnissä?

Eilinen Ylen Ykkösaamu jäi painamaan. Äänessä oli muita syyttelevä, puolueensa vasemmalta laidalta valittu SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin. Ei se pääministeri, joka on koronakriisissä koonnut kansaa ja korostanut ratkaisuja syyttelyn sijaan. Marinin arvion mukaan Kaipolan paperitehdas oli kannattava. ”Jos olisin itse saanut päättää, tehdas tulevaisuudessa edelleenkin pyörisi”, Marin sanoi. Sen enempää minulla kuin Marinilla ei kuitenkaan […]

The post Olisiko Marin pitänyt Kaipolan käynnissä? appeared first on Kai Mykkänen.

On syytä tavoitella viihtyisää Espoota

Kaupunkiympäristömme laadusta on pidettävä huolta. Metrokeskuksiin sopii korkeitakin taloja, mutta ei liikaa ja vain tyylikkäästi. Espoo ei tarvitse lisää betonilaatoin vuorattuja isoja aukioita, vaan kauneutta ja luontoa myös keskuksiin. Sinänsä väitteet espoolaisten joukkopaosta ovat vääriä. Ei meillä asuntoja tyhjilleen jää. Tilastojen mukaan espoolaiset eivät ole aiempaa köyhempiäkään. Itse asiassa parempituloisten osuus on viimeisen 10 vuoden […]

The post On syytä tavoitella viihtyisää Espoota appeared first on Kai Mykkänen.

Onko nykyisessä koronatilanteessa vielä välttämätöntä puuttua sote-henkilöstön työaikoihin?

Valmiuslakiin liittyvä työvelvoiteasetus on pikaisesti purettava, jos sen käytölle ei ole enää välttämätöntä perustetta. Asetuksen toimintavaltuuksien käyttö sisältää väärinkäytön riskejä käytettyjen toimivaltuuksien suhteen niin lääkäreiden kuin hoitajien osalta. Hoitajia ja…

Sisällön loppu

Sisällön loppu