Jere Hietala

Sarjayrittäjä, TV-dokumentaristi

Porvoo

1980

Jere Hietala on sarjayrittäjä, reserviläinen ja luonnon puolestapuhuja, jonka elämäntyö yhdistää merkittäviä tekoja sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Hän on vahvasti mukana turvallisuuden, yrittäjyyden ja luontoarvojen edistämisessä, ja hänen toimintansa kumpuaa syvästä arvopohjasta ja omakohtaisista kokemuksista. Jerelle on tärkeää varmistaa, että Suomi pysyy vahvana ja turvallisena maana, jossa talous ja luontoarvot kulkevat rinnakkain menestykseen – myös tulevaisuudessa. Jere Hietala on omistanut koko elämänsä yrittäjyydelle. Palkittuna valokuvaajana hän on kuvannut kansainvälisiä kampanjoita, brändejä ja henkilöitä sekä voittanut lukuisia tunnustuksia, kuten EMMA-palkinnon Cheekin musiikkivideosta. Lisäksi hänet tunnetaan televisiodokumentista ”Jere Hietala – Salametsästäjien jäljillä” ja ”Reservin voima”, jonka hän teki yhteistyössä Reserviläisliiton, Puolustusvoimien ja MPK:n kanssa. Työhyvinvointi ja yrittäjyyden tukeminen ovat hänelle tärkeitä. Aktiivisena reserviläisenä hän toiminnallaan tuonut esille vapaaehtoisen maanpuolustustyön tärkeyttä. Yksityisen turvallisuusalan ammattilaisena hän on toimii kansainvälisesti. Jere Hietala haluaa toimillaan varmistaa, että maanpuolustuksella ja ensivasteen tarjoavilla turvallisuusviranomaisilla on riittävät resurssit kohdata nykyajan monimuotoiset haasteet. Luonnon ja eläinten puolustajana Jere Hietala on perustanut Anti-Poaching Association of Finland ry -järjestön ja toiminut yli kymmenen vuotta Afrikassa salametsästyksen vastaisissa toimissa. Hän uskoo, että ilman ympäristön hyvinvointia ei voi olla ihmisten hyvinvointia. Uhanalaisten eläinten suojelu ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ovat hänelle elintärkeitä asioita, joita hän puolustaa intohimoisesti. Jere Hietalan monipuolinen osaaminen ja arvopohjainen toiminta tekevät hänestä merkittävän vaikuttajan turvallisuuden, yrittäjyyden ja luonnon hyväksi – myös tulevaisuudessa.