Mika Kasonen

Ylikonstaapeli, varakansanedustaja

Vantaa

Toimin kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajana ja konsernijaoston puheenjohtajana. Olen pitkään ollut aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja ja erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolestapuhuja. Uskon vastuulliseen taloudenpitoon, työnteon arvostamiseen ja siihen, että päätöksenteon on oltava vaikuttavaa, avointa ja tuloksellista. Haluan vahvistaa turvallista arkea, sujuvia ja kustannustehokkaita palveluja sekä elinvoimaista yritystoimintaa koko Uudellamaalla. Ennaltaehkäisy, laadukas koulutus ja varhainen tuki ovat sekä inhimillisesti että taloudellisesti kestävintä politiikkaa. Kun pidämme talouden tasapainossa ja velkaantumisen kurissa, voimme turvata laadukkaat palvelut ja huolehtia heikoimmista. Tavoitteeni on rakentaa oikeudenmukaista ja kestävää Uuttamaata, jossa työnteko kannattaa, yrittäminen on rohkeaa ja jokaisella lapsella ja nuorella on aito mahdollisuus menestyä. Tehdään yhdessä vahva Uusimaa – ja vahva Suomi.