2234
Antti Korhonen
Yrittäjä, toimitusjohtaja
Vantaa
Olen Antti Korhonen, 46-vuotias yrittäjä ja vantaan kaupungin varavaltuutettu Ylästöstä. Kunta- ja hyvinvointialueiden yhdyspinnassa on paljon yhteisiä toimia ja intressejä, joten kahden kauden kokemukseni kuntapolitiikasta on ehdoton apu hyvinvointialueen päätöksentekoja varten. Vaaleissa, kuten elämässäni muutenkin, yrittäjyys, kouluttautuminen, hyvinvointi ja turvallisuus ovat ydinarvoja, joita kunnioitan. Hyvinvointialue vastaa sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen että pelastustoimen tehtävien järjestämisestä. Pelastustoimen poikkeusjärjestelyt kahden alueen yhteistoimintasopimukseen liittyen vaatii huolellista ja asiantuntevaa päätöksentekokykyä noin puolen miljoonan asukkaan monipuolisessa toimintaympäristössä. Alueen 30 sopimuspalokuntaa muodostaa lisäksi erittäin tärkeän resurssin ammattihenkilöstön rinnalle. Itselläni on pitkä tausta vapaaehtoistyöstä muun muassa pelastustoimen parista. Onkin selvää, että alan harrastuneisuudesta on valtava apu näiden asioiden parissa työskenteleville.