Satu Koskinen
Tietohallintojohtaja, väitöskirjatutkija
Vantaa
1975
Ihmisläheisesti uudistaen – Vantaan ja Keravan hyvinvoinnin puolesta Olen kokenut johtaja, strateginen toimeenpanija ja vahva vaikuttaja Vantaalta. Olen asunut Vantaalla yli 20 vuotta, joista Länsi-Vantaalla Vapaalassa 14 vuotta ja sitä ennen Itä-Vantaalla Asolassa 10 vuotta. Työurani aikana olen tehnyt päätöksiä, jotka ovat muuttaneet organisaatioita ketterämmiksi, tehokkaammiksi ja turvallisemmiksi – aina ihmisläheisesti. Muutos on onnistunut ainoastaan silloin, kun palvelu paranee. Se on aina ollut mottoni, jokaisessa uudistuksessa. Hyvinvointialueiden johtamisessa tarvitaan nyt vahvaa osaamista, talousymmärrystä ja kykyä hyödyntää viisaasti teknologian mahdollisuuksia ja tehdä rohkeita päätöksiä. Sote-palveluiden on oltava sujuvia, kustannustehokkaita ja asiakaslähtöisiä, ei byrokraattisia mammutteja. Olen ollut uudistamassa palveluja erilaisilla toimialoilla, viimeisen 15 vuoden ajan eläke- ja työttömyyskassa-alalla. Aina tärkeimpänä asiana muutoksissa ihminen ja hänen kokemansa palvelu. Tietohallintojohtajan ja hallitustyöni ohessa olen viime vuosina jatkokouluttautunut ja suorittanut insinööritutkinnon kyberturvallisuudesta (YAMK) ja tällä hetkellä opiskelen tohtoriksi tekoälyn ja kyberturvallisuuden saralta. Vantaa – Kerava sote alueella kaivataan nyt ihmisläheistä otetta ja järkeistämistä. Teknologian- ja tekoälyn hyödyntäminen pitää varmistaa ja prosessien tulee olla sujuvia. Sote alueella tulee olla riittävä osaaminen hankintojen tekemisestä ja teknologioista. Näillä voidaan mahdollistaa säästöjä, joilla saadaan ihmisläheisiin kohtaamisiin aikaa. Myös ennakoivan terveydenhuollon merkitystä tulee korostaa ja tehdä selkeät toimenpiteet sen lisäämiseksi. Vantaa-Keravan hyvinvointialue kaipaa päättäjiä, jotka osaavat yhdistää inhimillisyyden ja tehokkuuden. Olen valmis tarttumaan tähän tehtävään määrätietoisesti ja yhteistyöhakuisesti. Tukenani minulla on rakas perheeni; poika 16 v ja tytär 20 v sekä isosiskoni ja rakkaat ystäväni. Mikäli haluat että selkeyttäviä muutoksia ja mitattavia tuloksia, olisin kiitollinen äänestäsi. Lämmin kiitos! #IhmisläheisestiUudistaen