2037

Riina Mattila

johtava sosiaalityöntekijä; kunta-ja aluevaltuutettu

Nurmijärvi

1964

Olen Nurmijärven Klaukkalassa asuva laillistettu sosiaalityöntekijä. Työskentelen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella lastensuojelussa johtavana sosiaalityöntekijänä. Olen kahden aikuisen lapsen äiti ja neljän elämäniloa tuottavan lapsenlapsen isoäiti. Olen hyväntuulinen ja elämään positiivisesti suhtautuva henkilö. Viihdyn ihmisten seurassa. Elämäniloa saan koripallosta ja Lauri Markkasen voitokkaista peleistä. Minua voimaannuttavat myös luonnossa liikkuminen ja purjehdus. Syksyisin saan hyötyliikuntaa sienestyksestä. Tarvittaessa kykenen tekemään remppaa ja kantamaan vastuuta yhteisistä asioista. Kunnanvaltuustossa olen toiminut valittuna jäsenenä kaksi kautta eli kahdeksan vuotta. Sitä ennen olin neljä vuotta varavaltuutettuna. Minulle tärkeitä teemoja kunnallisessa päätöksenteossa ovat hyvinvointi-, sivistys ja arjen turvallisuusasiat.Hyvinvointialueen valtuutettuna minulle tärkeitä ovat olleet sosiaalipalvelut terveyspalveluiden rinnalla. Jokainen kansalainen voi ajautua elämäntilanteeseen, jossa terveyspalvelut eivät yksin riitä, vaan tarvitaan sosiaalipalveluita. Siksi meille kaikille toimivat sosiaalipalvelut ovat tärkeitä.