2071

Jukka Sonninen

kenraalimajuri evp, neuvonantaja

Tuusula

1960

Palvelin puolustusvoimissa 40 vuotta valtakunnallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla kouluttajana, opettajana, suunnittelijana, hankejohtajana ja lopulta puolen miljoonan suomalaisen sotilaallisesta turvallisuudesta vastuussa olevan ison aluevastuussa olevan joukko-osaston komentajana ja 500 työntekijän esimiehenä. Olin myös kaksi vuotta Valtioneuvoston kansliassa turvallisuus- ja varautumistehtävässä. Urani päätin Puolustusvoimien koulutuspäällikkönä, jossa keskeistä oli kansainvälinen harjoitustoiminta ja Koulutus 2020 -ohjelman suunnittelu ja toimeenpano. Reserviin siirtymisen jälkeen olen toiminut neuvonantajana puolustus- ja turvallisuusalan yrityksille, mentoroinut esikuntaupseereja Suomessa ja monikansallisissa harjoituksissa ulkomailla sekä harrastanut itse ja kehittänyt reserviläistoimintaa. Minulle on tärkeää tukea yritystoimintaa omalla osaamisellani ja parantaa suomalaisten varautumista uhkiin. Nykyhetkessä on parannettava alueen ja kunnan kyvykkyyksiä häiriötilanteissa, nuorison kasvumahdollisuuksia ja niitä vahvistavaa talouden elinvoimaa. Nuorten kokonaisvaltainen kasvu vastuullisiksi ja osaaviksi on aina vanhemman sukupolven vastuulla, joka edellyttää hyvää ja kannustavaa toimintaympäristöä ja elinvoimaista yritystoimintaa. On myös kyettävä varmuudella turvaamaan elintärkeät palvelut kaikissa olosuhteissa ja auttamaan hätään joutuneita. Uskon vahvan ja monipuolisen kokemukseni, ymmärrykseni yhteiskunnan toiminnasta ja laaja-alaisen osaamiseni palvelevan suomalaisia hyvin.