2075

Visa Tarikka

talousasiantuntija, taloushallinnon tradenomi AMK

Nurmijärvi

1980

Olen tavallinen perheenisä Klaukkalasta. Perheeseeni kuuluu vaimo, joka toimii keskostehon sairaanhoitajana sekä 11- ja 13-v. tyttäret. Työskentelen talousasiantuntijana Karkkilan kaupungilla, työelämän talousnäkemystä on niin kunnista, yrityksistä kuin kuntayhtymistä. Olen aktiivinen yhteistyökumppani puolueiden ja virkakunnan suuntaan. Olen aktiivinen viestijä eri foorumeilla kertoen mielipiteeni ja jaan tietoa käsittelyssä olevista asioista. Olen nyt Nurmijärven kunnanvaltuutettu ja Keusoten varavaltuutettu. Muutos. Olen hyvinvointialueen kehittämisen suhteen realisti. Muutos on väistämätöntä mutta henkilökunta tarvitsee vakautta luodakseen laadukasta palvelua jokainen päivä. Päätöksenteon pitkäjänteisyys: Tiedetään, mitä halutaan ja panostetaan siihen. Kun HVA rahoitusasema vakiintuu ensi kaudella, voidaan keskittyä paremmin palvelujen saatavuuden parantamiseen ja laatuun palveluverkon uudistuessa. Liikkumisen sujuvuus. Parannamme julkisen liikenteen houkuttelevuutta kokonaisuutena tukemaan niin sote-työntekijöiden työssäkäyntiä kuin asiakkaiden hoitoon pääsyä.