Tyttöarmeijan pauloissa

Kansanedustajien blogit

Pohjois-Korea lähetti talviolympialaisiin oman huutosakkinsa. Siinä on yli 200 samanlaisiin asuihin puettua pohjoiskorealaista nuorta naista. He ovat paikan päällä kannustamassa muun muassa Pohjois-Korean ja Etelä-Korean yhteistä jääkiekkojoukkuetta, joka on kasattu liennytyksen hengessä näihin kisoihin. Ensi kuulemalta tämä on tietysti vähän kummallista, mutta sinänsä ok. Mutta kun asiaa alkaa miettiä vähän tarkemmin, sen alta alkaa paljastua kerroksia, jotka saavat epäröimään. Onkohan tämä sittenkään hyvä asia? Tulin lopulta siihen tulokseen, että se ei ole.

Jo pelkästään se on väärin, että diktatuurin propagandaporukkaa kutsutaan huutosakki tai cheerleading-nimikkeellä. Se normalisoi ja kaunistaa noiden sievien tyttöjen kotimaan traagisen tilanteen. Vielä enemmän Pohjois-Korea onnistuu meikkaamaan yksinvaltiaansa terrorihallintoa nyt, kun tuo ”kaunottarien armeija” – kuten sitä Pohjois-Koreassa kutsutaan – on saapunut kisapaikalle. Sinne heitä ei olisi pitänyt päästää.

Silloin käy nimittäin niin, että huomiomme kiinnittyy ihan muualle kuin urheiluun. Minullakin on tuttuja, jotka eivät tiedä kisojen alkaneen, mutta tietävät kyllä että Pohjois-Korealla on hienon näköisiä yhtenäisiä liikkeitä tekevä porukka. Mutta oikeasti se on hiljaiseksi peloteltu kaunis armeija.
Yhteisen jääkiekkojoukkueen takana on kaunis ajatus – pienin askelin kohti rauhaa ja yhteiseloa. Mutta eivät eteläkorealaiset jääkiekkoilijat edes halua pelata pohjoiskorealaisten kanssa.

Nämä äänet jäävät kuitenkin pieniksi uutisiksi nykyisessä mediamaailmassa. Sen sijaan että pohjoiskorean lähettiläiksi kasvatettu tyttöarmeija jätettäisiin enempiä uutisoimatta, visuaalisuutta ja kauniita kuvia janoava media antaa sille maailmanlaajuisesti järjettömät määrät tilaa.
Tämä on nähty jo muutamissa pienemmissä kisoissa ennen olympialaisia. Tyttöjoukko on silloin käyttänyt muun muassa Niken lippiksiä. New York Timesin toimittaja huomioi tällä viikolla aivan oikein, että juuri sellaisissa tilanteissa meihin pystyy vaikuttamaan. Niken lippis – ihan niin kuin minulla, meillä ja naapurin Penalla! Ovat siis ihan tavallisia. Ja näin, halusimme tai emme, diktatuuri ihmismäistyy silmissämme vähä kerrallaan.

Olympialaiset eivät ole paikka, jossa tehdään politiikkaa. Mutta jos valittavana on näennäinen hymistely ydinkärjiää uhkailevan diktatuurin kanssa tai poliittinen päätös sulkea se ulkopuolelle, niin olisi syytä valita jälkimmäinen.