Pääkaupunkiseudun kuntien voitava järjestää joukkoliikenteensä ketterämmin

Kansanedustajien blogit

TIEDOTE
27.9.2018
Julkaisuvapaa heti

Pääkaupunkiseudun liikenteen toimivuus vaikuttaa päivittäin satojentuhansien suomalaisten arkeen ja työssäkäyntiin. Joukkoliikenteeseen on viime vuosina tehty suuria investointeja, joiden nivomisessa liikennejärjestelmään on ilmennyt puutteita. Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma on tänään jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen liittyen Helsingin seudun liikenteen monopoliin.

”Kun Länsimetro aloitti liikennöinnin syksyllä 2017, useat suorat bussivuorot Espoosta Helsingin Kamppiin lakkautettiin. Esimerkiksi Latokasken alueelta liikkuminen vaikeutui ja matka kaksinkertaistui noin puolesta tunnista 60-70 minuuttiin. Saavutettavuus Helsingin keskustaan on samaa luokkaa kuin Hämeenlinnasta tai Lahdesta”, Kauma avaa ongelmallista tilannetta.

Kauman mukaan HSL:n reagointi ongelmiin on ollut hidasta. Osaan ongelmista on löydetty ratkaisu, kuten se, että Espoonlahdesta Kamppiin on tulossa suoria bussivuoroja lokakuun loppupuolelta alkaen. Pääosin muutokset ovat olleet silti riittämättömiä.

”Uudenaikainen kutsuperusteinen MAAS-palvelu voisi olla ainakin osittainen ratkaisu alueilla, jonne tarvitaan yhteysliikennettä vain osaksi päivää. Ongelma on, että palveluntarjoajista on ollut pulaa. Jos HSL ei kykene ratkaisuja tekemään, on yksi ratkaisu se, että Länsimetroa ja liityntäliikennettä täydentävä suora bussiliikenne kilpailutetaan HSL:n ulkopuolella suoraan Espoon toimesta, mikä edellyttäisi nykyiseen lakiin muutoksia”, Kauma sanoo.

”Päätöksenteossa kyse ei ole ollut pelkästään rahasta, vaan jäykkyydestä ratkaista yksittäisiä linjan osia sen jälkeen, kun koko linjastosta on kilpailutuksen jälkeen tehty päätökset useaksi vuodeksi eteenpäin. Nyt tulisi pikaisesti selvittää, millaisia muutoksia toimintatapoihin, käytäntöihin ja tarvittaessa myös lakiin tulisi tehdä, jotta kunnat voisivat järjestää joukkoliikenteensä mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla”, Kauma päättää.

Lisätietoja:

Pia Kauma
Kansanedustaja
050 574 6764

The post Pääkaupunkiseudun kuntien voitava järjestää joukkoliikenteensä ketterämmin appeared first on Pia Kauma.