Rokotekattavuuden nostamiseksi rokotteita vietävä työpaikoille, apteekkeihin, Alkojen ja kauppojen yhteyteen

Kansanedustajien blogit

Rokottamattomien suuri osuus koronan suhteen on huolestuttava. Syitä rokottamattomuuteen on monia. Rokotushalukkuutta vähentävät oman sairastumisriskin vähättely, epäluottamus viranomaisia ja rokotteita kohtaan, rokotuksen hakemisen vaikeus, mutta varmasti myös välinpitämättömyys. Jos rokotuskattavuutta halutaan nostaa, on näitä syitä taklattava. Voihan olla tulevaisuudessa, että vakuutusyhtiöt tarttuvat rokottamattomuuteen vakuutusehdoissaan. Rokotustoimintaa on laajennettava ja vietävä pikaisesti työpaikoille, apteekkeihin sekä kauppojen ja Alkojen yhteyteen.

Jos hoitohenkilökunnalle voidaan antaa koronarokotteita työn lomassa sairaaloissa, niin miksi tämä ei onnistuisi myös muilla työpaikoilla. Ihmettelen, miksi työterveyshuoltoa ei ole otettu täysillä mukaan rokottamiseen. Meidän on vietävä rokotteet ihmisten luokse. Kun joillekin rokotteen ajanvaraus ja sen hakeminen vaikuttaa olevan liian vaivalloista, niin meidän on tehtävä vielä enemmän töitä rokotteiden saatavuuden helpottamiseksi. Työterveyshuollon ottaminen vahvasti rokotustoimintaan vapauttaisi julkisen sektorin sote-henkilökuntaa myös muihin tärkeisiin tehtäviin ja hoitojonoja purkamaan. Oleellista on, että rokotteita on helposti saatavilla. Ihmiset käyvät kaupoissa, joten rokotteita kannattaisi ilman muuta antaa siellä, missä ihmiset muutenkin liikkuvat. Miksei myös Alkojenkin yhteydessä. Rokotteiden säilytys ei ole ongelma, se on vain järjestelykysymys.

Tiedetään, että rokottaminen on hyvä tapa suojata itseä ja lähimmäisiä, ja rokotteet suojaavat hyvin vakavaa tautimuotoa vastaan. On kohtuutonta lisätä hoitohenkilökunnan työtaakkaa omalla rokottamattomuudella. Rokottamattomuus yleisvaarallisten taudin ollessa kyseessä on epäitsekästä ja epäreilua muita kohtaan. Saattaahan jatkossa myös vakuutusyhtiötkin vaatia rokotetta korvauksien saamiseksi, onhan kyse kuitenkin yleisvaarallisesta tartuntataudista, jonka sairastumisriskiin voi jokainen itse vaikuttaa.