Pia Kauma haluaa riippumattoman tutkimuksen koronakuolemista

Kansanedustajien blogit

Kansanedustajan mukaan kevään 2022 aikana Suomessa kuoli koronavirustautiin lähes yhtä paljon ihmisiä kuin väkiluvultaan kaksi kertaa suuremmassa Ruotsissa. Kansanedustaja, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Pia Kauma ihmettelee hallituksen toimia koronapandemian hoitamisen osalta. Hän on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen.

Lähde