HUS-yhtymän perussopimus hyväksyttiin kaikilla Uudenmaan hyvinvointialueilla

Aluevaltuutettujen kirjoitukset Keski-Uusimaa Uutiset

Julkaistu Keski-Uusimaa 9.5.2022

HUS-yhtymän perussopimuksen hyväksymisen ympärillä liikkuu kummallisia väitteitä ilman faktoja tai edes perusteluita. Perussuomalaisten Arto Luukkanen (K-U 7.5.2022) kirjoitti muun muassa Keski-Uudenmaan menettävän rahaa ja valtaa perussopimuksen myötä.

Tosiasia on se, että nyt tehdyn valtuuston päätöksen vuoksi ei Keski-Uusimaa menetä rahoitusta. Yhtymäkokous- ja yhtymävaltuustomallin suurin ero ei ole taloudessa, vaan päätöksenteossa. Kokoomus pitää, ja niin näytti pitävän aluevaltuuston selkeä enemmistökin, yhtymäkokousmallia toimivana ja demokraattisena, sillä se tukee integraatiota ja saa omistajaohjauksen suoraan alueen hallitukselta.

Lisäksi HUS-yhtymän poliitikkohallitus tuo Uudenmaan eri alueiden asukkaat edustetuksi ja vahvistaa poliittista ohjausta.

Keski-Uusimaata voi perustellusti pitää uuden perussopimuksen neuvotteluiden hyötyjänä. Saamme yhtymähallitukseen kaksi edustajaa, mikä on saman verran, kuin väestöpohjaisesti suuremmalla Vantaa-Keravan hyvinvointialueella. Valta ei siis katoa tai karkaa Keski-Uudeltamaalta, vaan suhteellisesti jopa lisääntyy. Näin ei olisi yhtymävaltuustomallissa.

Keski-Uudenmaan hyvinvointialuetta on neuvotteluissa edustanut kolmen suurimman puolueen ryhmän puheenjohtajat kokoomuksesta, demareista ja perussuomalaisista. Neuvotteluryhmä oli yksimielinen myös yhtymäkokousmallista.

Kokoomus pitää yhteistä keskustelua uuden HUS-yhtymän valmistelun ympärillä tärkeänä. Toivomme keskusteluun epämääräisten väitteiden sijaan faktaa, perusteluita ja konkretiaa. Työ uuden HUS-yhtymän valmistelussa jatkuu seuraavaksi hallintosäännön ja järjestämissopimuksen parissa.

Helinä Perttu
Aluehallituksen puheenjohtaja (kok)
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue