Toisen asteen opiskelijan opintotukeen tuli merkittäviä parannuksia elokuun alusta. Esimerkiksi lukiolaisen opintotukikuukaudet nousevat ja pienituloisten perheiden nuoret saavat oppimateriaalilisän, kokoomuksen […]
Tutustu ehdokkaisiimme tästä! Suomalainen yhteiskunta hyvinvointipalveluineen pohjautuu viime kädessä työllisyydelle. Väestörakenteen muutos johtaa merkittäviin huoltosuhteen muutoksiin. Tekevien käsien määrä vähenee […]
Kiitos keskusteluista Kemijärvi, nähdään taas! Kansanedustajien kiertue starttasi pohjoisesta Suomesta, Kemijärveltä keskiviikkona 29. tammikuuta. Ensimmäisellä etapilla Kemijärvellä olivat mukana puheenjohtaja […]
Kiitos keskusteluista Turku, nähdään taas! Kansanedustajien kiertueen toisen päivän viimeinen etappi oli Turussa, Ravintola Koulussa. Turussa mukana olivat puheenjohtaja Petteri Orpo, […]
Puoluekokous valitsi sunnuntaina puolueelle kolme varapuheenjohtajaa. Varapuheenjohtajiksi jatkokaudelle valittiin Sanni Grahn-Laasonen ja Antti Häkkänen. Uutena varapuheenjohtajaksi valittiin Mari-Leena Talvitie. Häkkänen […]
Kiitos keskusteluista Seinäjoki, nähdään taas! Kansanedustajakiertue pysähtyi toisena kiertuepäivänä myös Seinäjoella keskustorilla. Matkaavaa edustajajoukkoa vastassa oli torin täydellinen paikallisia ja […]
Kiitos keskusteluista Rovaniemi, nähdään taas! Kansanedustajien kiertue kurvasi Kemijärveltä suoraan Rovaniemelle keskiviikkona 29. tammikuuta. Kiertueen toisella etapilla olivat mukana puheenjohtaja […]
Asuminen muodostaa ison osan ihmisten elämisen kustannuksista. Koko Suomen tasolla asuntojen hinta- ja vuokrakehitys on ollut maltillista, mutta poikkeuksia löytyy.
Kiitos keskusteluista Pori, nähdään taas! Toisen kiertuepäivän aikana edustajat pysähtyivät myös Porissa Puuvillassa. Nyt takana päin oli jo seitsemän paikkakuntaa: […]
Kiitos keskusteluista Vaasa, nähdään taas! Kansanedustajien kiertue kurvasi toisena kiertuepäivänä 30. tammikuuta Vaasaan. Göranin kahvilassa Vaasassa mukana olivat puheenjohtaja Petteri […]
Sisällön loppu
Sisällön loppu
Hallinnoi evästeiden suostumusta
Käytämme evästeiden kaltaisia tekniikoita laitteen tietojen tallentamiseen ja/tai käyttämiseen. Teemme tämän parantaaksemme selauskokemusta ja näyttääksemme (muita kuin) henkilökohtaisia mainoksia. Suostumalla näihin tekniikoihin voimme käsitellä tällä sivustolla tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia. Suostumuksen epääminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.