Kannanotto: Vakautta vahvemmilla kumppanuuksilla 2.0

Maailmassa tapahtuu koko ajan paljon myönteistä kehitystä. Äärimmäisen köyhyyden vähentyminen, kohonnut koulutustaso, digitalisaatio ja kehitysmaiden lisääntyvä integroituminen kansainväliseen kauppaan ja vuorovaikutukseen avaavat ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Valitettavasti kaksi viimeistä vuotta ovat kuitenkin vieneet monia asioita Suomen kannalta huolestuttavaan suuntaan. Kokoomus pitää välttämättömänä, että Suomella on tarkka kuva muuttuneesta tilanteesta sekä selkeä strategia etenemisestä.

The post Kannanotto: Vakautta vahvemmilla kumppanuuksilla 2.0 appeared first on kokoomus.fi.

Kokoomus on mukana opposition yhteisessä välikysymyksessä saadakseen hallituksen toteuttamaan muutokset valmiuslainsäädäntöön

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on mukana opposition yhteisessä välikysymyksessä Suomen varautumisesta siirtolaisvirtojen ohjaamiseen perustuvaan hybridivaikuttamiseen. Kokoomus haluaa varmistaa, että hallitus valmistelee lainsäädännön

Petteri Orpon ulko- ja turvallisuuspoliittinen katsaus

Orpo Petteri eduskunnassaHyvät kuulijat, lähes vuosi sitten tammikuussa pidin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän puheen Paasikivi-seurassa. Totesin tuolloin, ettei vallitsevissa olosuhteissa ikäviäkään lopputulemia voida sulkea pois. Totesin myös, miten täysmittainen sota Ukrainassa olisi täysin erilainen kuin mitä olemme sukupolviin nähneet, johtaen arvaamattomiin ja pitkäkestoisiin seurauksiin.

Sisällön loppu

Sisällön loppu