Ikääntyneiden puolta on pidettävä

Uutiset

Ikääntyneiden palvelut on oltava turvallisia, helposti saavutettavissa ja lähellä. Osaava henkilökunta, palkkaus, koulutus ja johtaminen ovat avainasemassa. Oli kyse julkisesta tai yksityisestä palveluntuottajasta, hoitopalveluissa ei saa olla väärinkäytöksiä tai puutteita. Laiminlyönneillä ja vääränlaisella säästämisellä on aiheutettu iso vahinko ikäihmisten turvallisuudentunteelle ja luottamukselle. Laiminlyönneistä kärsii myös koko hoitoala.

Turvallisuuden tunne ja luottamus on saatava takaisin. Monet alalla olevat pienet yritykset ovat toimineet kutsumuksen pohjalta laadukkaasti ja moitteettomasti. Heidän asiakkaat ovat olleet usein tyytyväisiä palveluihin. Ylipäätään suomalaiset ovat kiitollisia hyvistä terveys- ja hoitoalan ammattitaitoisista ja vastuuntuntoisista työntekijöistä. Hyvä henkilökunta tuo hyvinvointipalveluihin laatua ja tuloksia. Meidän on huolehdittava, että jatkossa palveluiden tuottajat ovat vastuullisia toimijoita, jotka takaavat asiakkailleen turvallisuuden tunteen ja kasvattavat luottamusta.

Eläkeläisköyhyys

Taloudellinen pärjääminen luo edellytykset ihmisarvoiselle vanhuudelle. Köyhyyden vähentäminen on yksi tärkeimmistä tavoitteista. Yksi keino vähentää eläkeläisköyhyyttä on keventää eläketulon verotusta. Enemmän sairastavat eläkeläiset käyttävät muita suuremman osan tuloistaan tarvitsemiinsa lääkkeisiin. Heidän asemaansa voidaan parantaa lääkekorvausjärjestelmää ja terveydenhuollon asiakasmaksuja koskevilla muutoksilla. Kaiken kaikkiaan on huolehdittava, että ikääntyneiden palvelut toimivat hyvin ja ovat helposti saatavilla.

Omaishoito

Omaishoitajat tekevät korvaamattoman tärkeää työtä. Heidän jaksamisestaan on huolehdittava ja sitä on tuettava. Omaishoitajille on myös taattava vapaapäivät. He ovat usein itsekin ikääntyneitä ihmisiä, joiden jaksamista ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä. Myös moni työssäkäyvä hoitaa omaa läheistään. Omaishoitajien asema on turvattava lainsäädännöllä.

Hyvä mittari sille, miten vanhuspalvelut, omaishoitajuus ja eläkkeet on jatkossa hoidettava, on pohtia miten itse haluaisi ikääntymisen kokea. Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä, millainen on onnellinen ja turvallinen vanhuus. Millaisen vanhuuden itselleen haluaisi?