Sanni Grahn-Laasonen: Liikkuva koulu laajennettava kaikille koulutusasteille

Uutiset

Liikkumattomuudesta Suomelle aiheutuvat kustannukset lasketaan miljardeissa. Liikunta on elintärkeä osa ihmisen terveyden ja työkyvyn ylläpitoa. Opetusministeri, kokoomuksen varapuheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen on tyytyväinen Liikkuva koulu –kärkihankkeen tuloksiin ja haluaa tehdä liikunnan lisäämisestä koko kansan mission – Liikkuva Suomi on hyvinvoiva Suomi.

Esimerkkiä hyvinvointia ja toimintakykyä parantavalle liikuntapolitiikalle voitaisiin ottaa menneen hallituskauden kärkihankkeesta, Liikkuvasta koulusta.

”Tavoitteita hankkeelle oli kaksi: laajentaa Liikkuva koulu valtakunnalliseksi ja lisätä peruskouluikäisten liikkumista niin, että yhä useampi liikkuisi tunnin päivässä. Nyt voinkin ilolla todeta, että näissä tavoitteissa on päästy eteenpäin! Liikkuva koulu on ollut yksi tämän hallituskauden suurista menestystarinoista”, Grahn-Laasonen sanoo.

Opetusministeri jatkaisi ja laajentaisi liikkuvaa koulua jo seuraavalla hallituskaudella. Positiivisesta kehityksestä huolimatta aivan liian harva liikkuu vieläkään riittävästi suosituksiin nähden.

”Liikunnan ilon löytäminen ja liikunnallisen elämäntavan oppiminen voi olla pienestä kiinni. Hyvillä kokemuksilla, taidokkaalla opetuksella ja yhteisöllisyydellä on tässä suuri rooli”, Grahn-Laasonen sanoo.

”Liikuntaharrastuksia tulee tuoda koulupäivien yhteyteen ja kannustaa oppilaitoksia yhteistyöhön paikallisten urheiluseurojen kanssa. Kun harrastuksia on tarjolla koulupäivän jälkeen matalalla kynnyksellä, on uuden lajin tai liikuntamuodon löytäminen helpompaa”, Grahn-Laasonen sanoo.

Liikunnallisen kulttuurin rakentamiseen tarvitaan meitä kaikkia. Koulujen henkilökunnan kokemukset kertovat, että Liikkuva koulu -toiminta on ollut hyödyllistä myös oppimisen, viihtyvyyden ja työrauhan kannalta. Grahn-Laasosen mukaan liikkuvan koulun ”tunti liikuntaa päivässä” –periaatetta voitaisiin hyvin soveltaa myös työpaikoilla.

”Liikkuvan koulun menestystarinaa on jatkettava! Jo yli 90 prosenttia Suomen peruskouluista on liikkuvia kouluja. Seuraava askel on laajentaa liikkuva koulu valtakunnallisesti myös varhaiskasvatukseen, toiselle asteelle ja korkeakouluihin!”

Lisätietoja:
Erityisavustaja Emmi Venäläinen, puh. 0442811234