Sivistyspolitiikan verkoston blogiteksti: Kokemuksia korkeakoulufuusiosta

Uutiset

Tampere3 -korkeakoulujen fuusio on ollut paljon julkisuudessa viime vuosien aikana. Tuossa prosessissa syntyi opiskelijamäärältään maamme toiseksi suurin yliopisto, ja uusi säätiöyliopisto omistaa myös ammattikorkeakoulun.

Prosessin yksi kulminaatiopiste oli viime vuodenvaihde, jolloin vanhat yliopistot lakkasivat olemasta ja uusi yliopisto syntyi virallisesti.

Sain itse kokea muutosprosessin haasteet aitiopaikalta toisen yhdistyneen yliopiston tutkimusvararehtorina. Muutokset ovat harvoin helppoja – erityisesti yhdistettäessä erilaisia toimintakulttuureja ja järjestelmiä sekä poistettaessa päällekkäisiä toimintoja. Positiivista on ollut nähdä, että tutkimus ja opetus ovat jatkuneet ilman suurempia ongelmia. Hyviä käytäntöjä on poimittu yhdistyneistä korkeakouluista ja monitieteisyyttä on korostettu vahvasti prosessin eri vaiheissa. Korkeakouluyhteisön uudet tutkimus- ja koulutusstrategiat profiloivat uutta yhteisöä korkeatasoiseen yhteiskunnan, terveyden ja tekniikan tutkimukseen ja koulutukseen.

Tarvitaanko jatkossa korkeakoulufuusioita, ja mitä voimme oppia menneestä? Suomen korkeakoulukenttä on edelleen varsin pirstaleinen. Meillä on 13 yliopistoa, maanpuolustuskorkeakoulu, 23 osakeyhtiömuotoista ammattikorkeakoulua, poliisiammattikorkeakoulu sekä Högskolan på Åland. On toivottavaa ja todennäköistä, että yliopistot ja ammattikorkeakoulut hakevat jatkossa toiminnallista yhteistyötä entistäkin enemmän. Tässä suhteessa uusia avauksia on jo tehty.

Korkeakoulufuusiot eivät ole säästöohjelmia, vaan tavoitteena tulee olla tieteen edistäminen ja sivistystason nostaminen maailman kärkeen.

Opiskelija- ja henkilöstömäärältään pienten yliopistojen kannattaisi tarkasti harkita olemassaoloaan itsenäisenä oikeushenkilönä, vai olisiko kenties muita tapoja leventää hartioita? Yksi vaihtoehto voisi olla, että esim. kaksi yliopistoa muodostaisivat yhteisen yliopistokonsernin, jossa ne jatkaisivat itsenäisinä oikeushenkilöinä. Tässä vaihtoehdossa voitaisiin käytännöllisesti yhdistää tiettyjä tukipalveluja ja myös hallinto voisi olla suurimmaksi osaksi yhteinen. Opiskelijoille tällainen malli voisi tarkoittaa laajempia valintamahdollisuuksia kurssien osalta ja tutkijoille monitieteisempää yhteisöä. Tavoiteltavan konsernirakenteen tulisi olla hallinnollisesti tiiviimpi kuin aikaisemmin muodostetuissa yliopistoalliansseissa.

On monia mahdollisuuksia nostaa edelleen tieteen ja koulutuksen tasoa Suomessa. Siihen tarvitaan uusia ja innovatiivisia ajatuksia sekä resursseja toteutukseen. Korkeakoulufuusiot eivät ole säästöohjelmia, vaan tavoitteena tulee olla tieteen edistäminen ja sivistystason nostaminen maailman kärkeen. Näihin tavoitteisiin kannattaa pyrkiä, koska korkein mahdollinen osaaminen on Suomen arvokkain pääoma paremman tulevaisuuden rakentamiseksi.

Seppo Parkkila

Professori, Tampereen yliopisto

Kokoomuksen korkeakoulutus-, tki- ja tutkimusvaikuttajaryhmän jäsen