Lapsen ja nuorten hyvinvoinnista on huolehdittava – aloite Icehearts-toiminnan aloittamisesta

Uutiset

Lapset ja nuoret ovat Suomen tulevaisuus. Heidän elämänsä on arvokas. Jokaisesta lapsesta ja nuoresta pidetään hyvää huolta ja heille luodaan edellytykset pärjätä elämässä. Lasten ja nuorten syrjäytyminen on vakava uhka. Meillä ei ole varaa menettää syrjäytymiselle ainuttakaan nuorta.

Ennalta ehkäisevää perhetyötä ja nuorisotyötä ei voi olla korostamatta liikaa. Ne ehkäisevät syrjäytymistä. Suomalaisella yhteiskunnalla on kaikissa tilanteissa vara huolehtia lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja elämästä.

Nyt on vihdoin aika ottaa lasten ja nuorten asiat vakavasti. Valtaosa nuorista pärjää, mutta kaikilla ei mene hyvin. Osalla on vaikeuksia selviytyä koulussa, selviytyä arjessa ja selviytyä sosiaalisessa elämässä.

Tein viime valtuustossa aloitteen Icehearts-toiminnan aloittamisesta. Icehearts on varhaisen puuttumisen toimintamalli lapsen hyväksi sekä sosiaalityön, koulun ja vapaa-ajan tueksi. Icehearts-filosofia tukee lapsen kasvua itseensä luottavaksi ja toiset huomioonottavaksi joukkueen jäseneksi. Toimintamalli perustuu arvomaailmaan, joka antaa jokaiselle lapselle mahdollisuuden.

Iceheartsin tavoitteena on ennaltaehkäistä syrjäytymistä, edistää sosiaalisia taitoja ja luoda lapsille pitkäkestoinen ja turvallinen aikuisen läsnäolo. Icehearts-kasvattaja tekee tiivistä yhteistyötä sosiaalitoimen ja opetustoimen kanssa lapsen hyväksi.

Icehearts-toimintamalli näyttää tutkimustulosten valossa tavoittavan oikean kohderyhmän eli ne lapset, joilla on varhaisen tuen tarvetta ja haasteita käyttäytymisen tai tunne-elämän säätelyssä. Kasvattajat havaitsivat jo yhden vuoden seurannassa positiivisia muutoksia erityisesti lasten sosiaalisissa taidoissa, kaverisuhteissa, itsetunnossa sekä mielialassa. Iceheartsin ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö on saanut myös kansainvälistä tunnustusta.

Osa nuorista harrastaa vapaa-ajallaan urheilua, musiikkia tai muuta harrastusta, mutta on myös nuoria, joilla ei ole mitään. Nuorilla täytyy olla turvallinen ympäristö ja paikka, jossa purkaa nuoren energiaa hyvällä, turvallisella ja rakentavalla tavalla.

Tärkeä asia on myös takuu siitä, että jokaisella peruskoulun päättävällä nuorella on mahdollisuus jatko-opiskelupaikkaan. Silloin huolehditaan, että kukaan nuorista ei pääse putoamaan peruskoulun jälkeen.

Tutkijan varovaisuudella haluan heittää ilmaan myös kysymyksen, voisiko hälyttävästi lisääntyneillä mielenterveysongelmilla olla yhteys laman lasten ja nuorten kokemuksiin. Yksi esimerkki laman pitkistä varjoista on pitkäaikaistyöttömyys. Toisen vanhemman tai molempien vanhempien työttömyys, ylivelkaantuminen ja konkurssi vaikuttavat koko perheen elämään. Nyt on aika korjata laman jäljet lopullisesti. Taistellaan syrjäytymistä vastaan koko yhteiskunnan voimalla.