Sanni Grahn-Laasonen: Lapsia pitää pystyä suojelemaan poikkeusoloissakin

Uutiset

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen pyytää hallitusta lisäämään välittömästi resursseja lastensuojeluun.

Grahn-Laasonen toivoo hallituksen huolehtivan kiireellisesti siitä, että kaikki Suomen kunnat pystyvät vastaamaan perheiden hätään riippumatta kunnan taloudellisesta tilanteesta.

”Lapsia on pakko pystyä suojelemaan poikkeusoloissakin. Meidän on pystyttävä huolehtimaan myös niistä lapsista, joiden koti ei ole turvallinen. Jo ensimmäisten päivien aikana lastensuojelun tarve on kasvanut ja resurssien riittämättömyydestä kantautuu syvää huolta,” sanoo Grahn-Laasonen.

Kansanedustajan mukaan lastensuojelun tarve kasvaa, kun arki ei toimi normaalisti ja varhaisen tuen palveluja on jouduttu sulkemaan.

”Kentällä tehdään töitä täydellä sydämellä, moniammatillisesti, mutta jaksamisen rajat tulevat vastaan tulevina viikkoina sielläkin. Nyt on huolehdittava ennakollisesti resursseista ja ammattilaisten jaksamisesta sekä valjastettava myös järjestöt apuun. Uusia toimintamalleja, esimerkiksi digitaalista perheiden tukea, on pakko kehittää ja ottaa käyttöön kiireesti”, sanoo Grahn-Laasonen.

Grahn-Laasosen mukaan yhteinen kotona vietetty aika voi syventää perheiden kriisejä. Huoli tulevaisuudesta ja toimeentulosta nousee lomautusten, irtisanomisten, sairastumisen ja yrittäjien ahdingon myötä. Mielenterveysongelmien kasvu huolestuttaa.

”Opettajilta olen saanut viestiä, että he eivät saa yhteyttä kaikkiin oppilaisiin etäopetuksessa – se on aina vakava merkki. Oppilashuollossa näkyy ahdistuksen kasvu ja pelot, joiden käsittelyyn lapsilla ja nuorilla ei välttämättä ole tukea kotoa,” Grahn-Laasonen kertoo.

Lastensuojelussa toimivat järjestöt ovat ilmaisseet huolensa vähävaraisten lapsiperheiden pärjäämisestä, perhe- ja lähisuhdeväkivallan ja päihteiden käytön lisääntymisestä. Lisäksi järjestöt ovat huolissaan vanhempien uupumisesta, psyykkisten ongelmien syventymisestä, parisuhdeongelmien lisääntymisestä sekä huolto- ja tapaamisriitojen pahenemisesta.

Kansanedustaja toivoo, ettei perheiden palvelujen ja lastensuojelun näkökulmaa unohdeta myöskään kriisin jälkihoidossa.

”90-luvun laman seuraukset eivät saa toistua, vaati se mitä tahansa”, Grahn-Laasonen sanoo.