Oppivelvollisuus – osaksi laajempaa koulun uudistusta?

Uutiset

Sivistyspolitiikan verkoston blogitekstissä KT, dosentti Esko Korkiakoski pohtii hallituksen hanketta oppivelvollisuuden laajentamisesta toiselle asteelle.

Globaalit talousnäkymät huolestuttavat. EU:n tukipaketit ja lainat lankeavat aikanaan maksettaviksi. Lopullisten maksajien vahva talous auttaa selviytymään. Suomi ottanee koronan takia 30 miljardia velkaa. Loppulaskua ei kukaan tiedä. Kuntatalous ei kestä nyt lisämenoja.

Talouspolitiikan arviointineuvosto on kritisoinut hallituksen taloussuunnitelmia, finanssipolitiikkaa ja työllistämistoimia. Hapuilu talouspolitiikassa, velkaantuminen, työttömyyden kasvu ja korona luovat varjon myös sivistyspolitiikan suunnitelmille. Osa niistä on tilkkutäkkimäisiä.

Iso hallituksen koulutuspoliittinen uudistus on oppivelvollisuuden laajennus 18-vuotiaiksi saakka. Opetusministeri Li Anderssonin mukaan se astuu voimaan 2021 ikäluokittain. Maksuttomana se jatkunee toisen asteen tutkintoon tai 20-vuotiaiksi saakka.

Uudistus pyrkii kaventamaan oppimiseroja. Tavoitteena myös parantaa koulutuksellista tasa-arvoa. Uskotaan, että uudistus vähentää syrjäytymistä ja parantaa työllistymistä.

Uudistus edellyttää kuitenkin isoa oppijalähtöistä remonttia varhaiskasvatuksesta perusopetuksen loppuun saakka. Muutoin ikävät skenaariot voivat toteutua.

Oppimisen nälkää vaalittava varhaiskasvatuksesta alkaen

Epäilen, että uudistus kompastelee pedagogiikkaan. Perusopetuksen lopussa kaikilla ei ole edes tyydyttävää luku- ja kirjoitustaitoa – laskutaitokin ontuu. Viidenneksellä osaaminen ja opiskelumotivaatio ovat heiveröisiä. Suurin osa heistä on poikia. Oletetaan liikaa, että toisella asteella kaikki ottaisivat vastuun opiskelustaan.

Oppimiserojen kaventamispuheet ovat epämääräisiä. Eikö nyt tulisi parantaa kaikkien suorituksia? Olisi tähdättävä yksilölliseen maksimikehitykseen. Olisi vahvistettava sisäistä opiskelumotivaatiota!

Ihanne olisi erilainen opetus eri tavoin oppiville. Se on variointia tavoitteissa, menetelmissä, palautteissa ja tukijärjestelyissä. Isoissa inkluusiota ylläpitävissä opetusryhmissä se on utopiaa. Eriyttämisen voima ei ole kuitenkaan kadonnut! Se on vaikeaa ja työlästä, mutta ei mahdotonta.

Peruskoulun alkuaikoina ns. kouluvalmiuden ongelma oli iso asia – lapsen ongelmana. Kyse onkin koulun ongelmasta eli missä määrin se kykenee kohtaamaan erilaisuuden.

Motivaatio oppia, ottaa vastuuta omasta oppimisesta karttuu, jos sitä tukeva intomieli vallitsee kotona, koulussa ja kavereissa. Ensimmäisenä työvuotenani opettajankoulutuslaitoksessa opettajat havahduttivat minut jatko-opiskeluinnokkuudellaan. Hyppäsin virtaan mukaan.

Nyt perusopetus on varsin monille oppilaille liian helppo. Monet opettajat tuuppaavat toki nopeasti eteneviäkin ponnistelemaan. Pitäisi edellyttää enemmän – vaatimukset oppilaskohtaisesti mitoittaen.

Professori Erkki Olkinuora kirjoitti aikanaan opiskelun mielekkyydestä. Joillekin mielekkyys syntyy ryhmissä työskennellen, tutkivana opiskeluna, projektitöinä, käsillä tekemisenä, ongelmia ratkoen ja luovuutta toteuttaen. Osuva, kannustava ja välittävä palaute ylläpitää uskoa omaan yrittämiseen – rakentaa persoonia, kuten Jari Sarasvuo sanoo.

Tasa-arvo on yhtäläisissä mahdollisuuksissa oppia ja opiskella. Se ei tarkoita kaikille samanlaista opetusta. Sitä linjaa edusti jo 1960-luvulla mm. professori Torsten Husén. Se olisi yksilöiden ja yhteiskuntien etu. Vastuun ottamista omasta opiskelusta tulisi tietoisesti ohjata ja harjoittaa.

Syrjäytyminen uhkaa, oppivelvollisuuden pituudesta huolimatta, mm. erityisen tuen tarvitsijoita, oppimisvaikeuksista kärsiviä sekä istumiseen ja kuuntelemiseen koulussa kyllääntyneitä.

Väitetään, että koulumenestys rakennetaan kotona. Suhde opiskeluun heijastelee toki kodin asenteita. Siellä kylvetään syrjäytymisen ja onnistumisen siemen.

Syrjäytyminen voi alkaa jo varhaiskasvatuksessa. Tutkimusten mukaan silloin kannattaa lapsiin panostaa eniten. Se on rahaa pankissa. Pakko opiskelun kannustimena syö sisäisen motivaation ja muuttaa koulun säilytyspaikaksi.

Jatkuva suoritusten mittaaminen ja paremmuusvertailut ovat yhä koulutodellisuutta. Jotkut ovat aina pahnan pohjimmaisia. Kenen itsetunto sen kestää? Karsiva opintie kohtelee kaltoin alisuorittajia. Arvomme ovat menestyjien puolella. Kilpaurheilu on ”räikein” esimerkki tästä.

Pedagogiikka ei ole enää ykkösasia toisella asteella – ei sen opettajien koulutuksessakaan – saatikka erityispedagogiikka. Perusopetuksessa pärjänneet ottavat lisävastuuta oppimisestaan sielläkin. Pullonkaulana ovat perusopetuksen rimaa hipoen suorittaneet – innottomat, keskeyttäjät ja tulevat syrjäytyjät jne.

Uudistuksen talousvaikutuksia

Syrjäytynyt nuori maksaa Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan yhteiskunnalle elämänsä aikana noin 1,2 miljoonaa euroa. Vaille toisen asteen tutkintoahan jää nyt noin 16 % ikäluokasta. Oppivelvollisuuden laajennus maksaa valtiolle vuodessa noin 130-150 miljoonaa.

Jokainen koulupudokas, syrjäytyjä ja alisuoriutuja on menetys kansantaloudelle. Maksuttomuus toisen asteen tutkintoon saakka on tarpeellinen, mutta ei riittävä investointi – edes talouden “hätätilassa.”

Opettajien ammattijärjestö OAJ haluaa, että perusopetuksen tulisi olla kunnossa oppivelvollisuutta jatkettaessa. Elinkeinoelämän Keskusliitto EK vaatii mm. lisää yksilöllistä tukea oppimiseen.

Mitä tulisi tehdä?

Oppivelvollisuuden laajetessa olisi tarkasteltava myös isoa kuvaa koulujärjestelmässämme – opettajankoulutuksesta alkaen. Uudistamiseen olisi nyt eväitä enemmän kuin koskaan. Seuraava vaihe voisi olla varhaiskasvatuksen ja ensimmäisten kouluvuosien kokonaisuus. Punainen lanka ei ole rakenteissa, ei maksuttomuudessa – ei liioin inkluusiossa. Jokaisen lapsen ja nuoren tulisi kokea aito oppimisen ilo ja löytää sisäiset voimansa. Se sytyttää motivaation. Se kantaa läpi elämän.

Oppivelvollisuuden jatkaminen edellyttäisi myös toisen asteen opettajien mittavaa pedagogista täydennyskoulutusta. Istumista ja kuuntelemalla oppimista olisi tarkasteltava kriittisesti kaikessa koulutuksessa.