Kokoomuksen Sanni Grahn-Laasonen eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajaksi

Uutiset

Kokoomuksen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen on valittu eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajaksi. Grahn-Laasonen seuraa tehtävässä Helsingin pormestariksi valittua Juhana Vartiaista. Grahn-Laasonen on kolmannen kauden kansanedustaja sekä entinen ympäristöministeri (Stubbin hallitus) ja opetus- ja kulttuuriministeri (Sipilän hallitus).

”Suomi ei ole kestävän taloudellisen kehityksen uralla, se on ohittamaton tosiasia. Talous kasvaa nyt ennusteiden mukaan väliaikaisesti maailmantalouden imussa, mutta kasvu uhkaa hiipua jo 2023. Ne ongelmat, jotka meillä olivat ennen pandemiaa, eivät ole kadonneet – ja päällä on velkavuori, joka rasittaa nuorten sukupolvien tulevaisuudennäkymiä. Talousvaliokunnalla on keskeinen rooli siinä, miten Suomea käännetään taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän kasvun uralle”, Grahn-Laasonen sanoo.

Talousvaliokunta käsittelee muun muassa elinkeinoja, yrittäjyyttä, kilpailua, kuluttajansuojaa, energiaa, yksityistä vakuutustoimintaa, rahoitus- ja arvopaperimarkkinoita, Suomen Pankkia ja valtion omistajapolitiikkaa koskevia asioita.

Korkeaa osaamista, reilua kilpailua ja kestävää kasvua

Grahn-Laasosen mukaan yritykset pitää saada investoimaan kestävään kasvuun.

”Yrityksille on rakennettava ennustettava ja pysyvä TKI-verokannustin. Julkista tutkimus- ja innovaatiorahoitusta on nostettava 200 miljoonalla eurolla joka vuosi, jotta Suomen on mahdollista päästä asetettuun tavoitteeseen nostaa TKI-rahoitus neljään prosenttiin BKT:sta vuoteen 2030 mennessä”, Grahn-Laasonen listaa.

Suomen pitää houkutella lisää kansainvälistä osaamista ja poistaa lupaprosessiesteitä kansainväliseltä rekrytoinnilta.

Grahn-Laasosen mukaan talousvaliokunnan syksyn asialistalle odotetaan muun muassa EU:n massiivista ilmastopakettia.

”Edelläkävijyys ilmastoasioissa ei edellytä kurjistumista. Päästöt voidaan ajaa alas, eikä se edellytä talouskasvusta luopumista. EU:n Fit for 55 -paketin vahvoja osia ovat päästökaupan laajentaminen ja hiilitullit, siis markkinalähtöiset mekanismit, joissa saastuttaja maksaa. Sijoittajien raha virtaa jo vastuullisuuden perään. Poliitikkojen tehtävä ei ole valita voittavia teknologioita, vaan luoda kestäviin ratkaisuihin kannustavaa tervettä kilpailuympäristöä. Kaipaan ilmastokeskusteluun enemmän optimismia ja onnistumisen nälkää: ratkaisuja löytyy kyllä, kunhan uusille teknologioille on tilaa.”