Petteri Orpo: Suomi ei ole enää koskaan yksin

Uutiset

Elämme historiallisia hetkiä. Olemme asemoimassa itsemme entistä voimakkaammin osaksi läntistä yhteisöä puolustusliitto Naton jäsenmaaksi – viimeinkin.

Kiitos Suomen kansalle, joka ymmärsi muuttuneen turvallisuustilanteen nopeasti. Suomalaiset mahdollistivat tämän. Kiitos myös tasavallan presidentille. Hän on viisaasti ja vahvasti yhdessä valtiojohdon kanssa johtanut Suomen Natoon.  

Jäsenyys normalisoi asemamme länsimaisena demokratiana ja maksimoi Suomen ja suomalaisten turvallisuuden. Ensimmäisenä pilarina meillä on oma vahva puolustus, jota vahvistamme entisestään. Toisena takanamme on koko liittokunnan voima.

Seuraavaksi eduskunta antaa tukensa Nato-jäsenyydelle, ja voimme käynnistää jäsenyysneuvottelut välittömästi.

Tämä on ratkaiseva askel. Matka länteen on ollut pitkä ja paikoin kivinen, mutta määrätietoinen.

Kokoomuksen puheenjohtajana tunnen suurta tyytyväisyyttä, että olemme nyt tässä. Jäsenyys ja lupaukset, joita saamme jo nyt merkittäviltä Nato-mailta, tuovat meille uudenlaista turvaa ja selkänojaa. Tämän ovat osoittaneet presidentin vierailut niin Bidenin luokse Valkoiseen taloon kuin Boris Johnsonin vierailu ja turvallisuussopimuksen allekirjoitus Helsingissä.

Meidät halutaan Natoon. Jatkossa olemme yhdessä läntistä liittokuntaa. Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin tunnetaan sanoneen talvisodan opetuksena ”ei enää koskaan yksin.” Nyt me voimme vastata hänelle: herra kenraali, me emme ole enää koskaan yksin!

Tähän väliin muutama sana historiaa, aloitetaan tuosta 700 vuoden takaa. Ja tämä historiankatsaus täytyy aloittaa nimenomaan sieltä kuuluisasta Pähkinäsaaren rauhasta.

Suomi sai ensimmäisen itärajansa osana Ruotsin valtakuntaa Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323. Tästä satoja vuosia eteenpäin rajamme on ollut lännen ja idän välisten konfliktien kyllästämä.

Isovihan aikana Venäjän armeija harjoitti Suomessa terroria, jonka kaltaista todistamme tänä päivänä Ukrainassa. Puhelimiimme ilmestyy päivittäin järkyttäviä tietoja ja kuvia Ukrainan kaupungeista, joissa siviilit kohtaavat julmuuksia, joiden kuvittelimme jääneen jo historiaan.

Suomen historian askeleet on otettu usein maailmanpolitiikan myllerryksen hetkillä.

Ensimmäisen maailmansodan kaaoksen pyörteissä saavutimme itsenäisyytemme. Osasimme hyödyntää tilaisuuden. Tätä itsenäisyyttä isovanhempamme puolustivat talvi- ja jatkosodassa menestyksekkäästi.

Suomi selvisi kylmästä sodasta pragmaattisen puolueettomuuspolitiikan kautta, mutta hyödynsimme tällöinkin kaikki mahdollisuudet liikkua kohti länttä. Nyt olemme jälleen uudessa historian taitekohdassa.

Kokoomus on johdonmukaisesti edistänyt länsisuuntautumista koko historiansa ajan. Tämän vuoksi olimme hallitus- ja ulkopoliittisessa paitsiossa käytännössä aina 1980-luvun loppuun asti.

Kokoomuslainen ajattelu oli kuitenkin historian oikealla puolella: länsi, demokratia ja vapaus ovat arvot, jotka ovat kestäneet aikaa, ja joiden puolesta taistelemme yhä.

Tuimme voimakkaasti Suomen EEC-vapaakauppasopimusta 1970-luvulla. EEC:tä vastustettiin kiivaasti tuon ajan kansanliikkeissä.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomi loi nopeasti ulkopoliittisen nahkansa uudelleen, ja haki EU:n jäsenyyttä. Kokoomus oli EU-jäsenyyden voimakkain puolustaja ja edistäjä. Kunniapuheenjohtajamme Ilkka Suominen ennusti vuonna 1989, että Suomi liittyy EU:n jäseneksi jo lähivuosina. Ja sai tästä hyvästä tupenrapinat monelta poliittiselta suunnalta. Mutta kuinkas kävikään.

Viimeisen 30 vuoden aikana Suomi on ollut selkeästi osa länttä EU:n jäsenenä ja syventänyt yhteistyötä Naton ja läntisten kumppaneiden kanssa olematta kuitenkaan Naton jäsen.

Samalla aina Neuvostoliiton hajoamisesta viime helmikuun 24. päivään asti Suomessa on eletty tietynlaista jälkisuomettuneisuuden aikaa. Yhteiskuntamme on halunnut uskoa taloussiteiden muokkaavan naapurin ajattelua. Paikoin on oltu liian sinisilmäisiä Venäjän tarkoitusperien suhteen. Nyt meillä on yhteiskuntana virheiden tunnistamisen aika.

Kuten presidentti Niinistö sanoi Venäjän hyökättyä: naamiot on nyt riisuttu.

Siksi aika on viimein kypsä sille, että otamme paikkamme puolustusliitto Natossa. Tämä ymmärretään viimein laajasti.

Jäsenyytemme myötä 1340 kilometrin mittaisesta rajastamme tulee myös Nato-rajaa. Näen tämän koko Pohjois-Eurooppaa vakauttavana tekijänä.

Lähes tarkalleen 700 vuotta Pähkinäsaaren rauhan jälkeen Suomen alue on ankkuroitu tukevasti länteen. Yksi asia säilyy varmana jatkossakin: myös Naton jäsenenä Suomen puolustusvoimien tärkein tehtävä on nimenomaan Suomen puolustaminen.

Suomi on ylpeä historiastaan, mutta myös Kokoomus voi olla ylpeä historiastaan. Olemme kannattaneet Naton jäsenyyttä virallisesti jo 16 vuoden ajan. Olemme tehneet niin, vaikka olemme olleet asian kanssa yksin koko tämän ajan.

Olemme edistäneet Suomen ja Naton yhteistyön sekä transatlanttisen turvallisuuden syventämistä kaikissa niissä hallituksissa, joissa olemme olleet mukana. Lisäksi olemme voimakkaasti tukeneet puolustusyhteistyötä Yhdysvaltojen ja muiden läntisten liittolaisten kanssa.

Ajamiimme päätöksiin lukeutuvat muun muassa Nato-kumppanuus ja Hornetien hankinnat 1990-luvulla, HX-hankkeen valmistelu, materiaalihankinnat muun muassa JASSM-ohjusten, Stingerien ja GLRMS raketinheitinjärjestelmien osalta, liittyminen Naton nopean joukon toimintaan, Naton edistetyn kumppanistatuksen saaminen ja isäntämaasopimuksen neuvottelu Naton kanssa sekä keskinäisen harjoitusyhteistyömme syventäminen viime vaalikauden aikana.

Monista näistä käytiin kiivastakin poliittista debattia puolueiden kesken. Kokoomus leimattiin usein Nato-intoilijaksi, Nato-kiihkoilijaksi tai Nato-haukaksi. Samat leimakirveet ovat varmasti lentäneet monen tässäkin salissa istuvan suuntaan. Venäjä, Venäjä, Venäjä, kuten puolustusministeri Häkämies luonnehti vuonna 2007. Syytettiinpä meitä jopa Suomen ajamisesta Natoon salaakin. Tämä ei valitettavasti monipuoluehallituksissa onnistunut.

Kuitenkaan ilman tätä työtä emme voisi Suomessa puhua nyt siitä, että Suomi läpäisee Naton jäsenyysneuvottelut päivässä tai parissa. Ilman tätä pitkää pohjustustyötä Naton pääsihteeri ja lännen johtajat eivät nyt toivottaisi meitä avosylin tervetulleiksi. Kun pohjatyö on tehty hyvin, jäsenyyskin onnistuu ripeästi. Mikäli yhdelläkään poliittisella taholla ei olisi ollut valmiuksia puhua Naton puolesta, Suomen hakeutuminen jäseneksi voisi olla huomattavasti vaikeampaa.

Nato-optiossakin oli osalle poliitikoistamme vielä pureskeltavaa, kun mielipideilmasto muuttui kertaheitolla Nato-myönteiseksi.

Suomalaiset ovat tässä asiassa viisaita. Pitkään ymmärrettävästi haluttiin uskoa, että perinteinen valittu turvallisuuspolitiikan linja takaa turvallisuutemme pitkälle tulevaisuuteen. Mutta helmikuun 24. päivänä tuo kaikki muuttui ja suomalaiset ymmärsivät. Venäjä petti lupauksensa, ja on peiliin katsomisen aika.

Kuten heti alkuun sanoinkin, viime kädessä Suomessa Nato-ohjat otti kuitenkin käsiinsä kansa. Kyllä kansa tietää! Kiitos suomalaisille!

Olen huojentunut, että eduskuntapuolueet näyttävät viimein löytäneen lähes yksimielisen linjan asiaan, vaikkakin julkiset päätökset näyttävät edellyttävän letkajenkkaa muistuttavia koreografioita päivämäärien osalta: kaikki tietävät, mitä myös viimeisenä jonossa tuleva aikoo tehdä, vaikka liikkeet olisivatkin hieman jäljessä.

Loppujen lopuksi kansallinen yksituumaisuus on näin suuressa ratkaisussa erittäin merkittävässä roolissa. Ilman kansakunnan yksituumaisuutta ja tukea tätä päätöstä ei nyt voitaisi tehdä.

Suomen olemassaolon ja itsenäisyyden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että olemme osa läntisten demokratioiden liittokuntaa. Venäjän uhka ei tule häviämään lähitulevaisuudessa.

Maailmanpolitiikassa on nyt suurinta värinää 30 vuoteen. Demokratioiden ja autoritaaristen valtioiden leirit tiivistyvät. Näiden välille uhkaa muodostua uudenlainen, 2000-luvun rautaesirippu.

Tila liittoutumisen ja liittoutumattomuuden välillä kaventuu. Suomi on selvästi vapaiden demokratioiden rintamassa puolustamassa niitä vapauden arvoja, joihin uskomme.

Meille kysymys ei ole pelkästään plussien ja miinuksien yhteenlaskusta – kyse on siitä, mihin joukkoon Suomi kuuluu ja mikä on Suomen paikka maailman maiden joukossa. Me emme ole emmekä jää millekään harmaalle vyöhykkeelle. Suomen paikka on lännessä.

Nato-jäsenyyden myötä meidän on arvioitava uudestaan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan lisäksi myös ulkopolitiikkaamme. Pet Shop Boys -bändin klassikkokappale Go West on jälleen ajankohtainen ja antaa meille suuntaa.

Kun idän autoritaaristen valtioiden riskit syventyvät ja realisoituvat ja kauppamme Venäjän kanssa loppuu, Suomen kauppapolitiikan tulee aktiivisesti avata reittejä ja väyliä yrityksillemme toimia entistä voimakkaammin Yhdysvaltojen markkinoilla.

Pohjoismainen yhteistyö tiivistyy, kun kaikki pohjoismaat jakavat saman turvallisuusyhteisön. Yhteinen eurooppalainen turvallisuuspolitiikka saa lisäpontimen, kun sekä Suomi ja Ruotsi liittyvät Naton puolustussuunnittelun piiriin. Loppujen lopuksi Nato on koko Euroopan puolustusratkaisu.

Seuraavaksi meidän on käytävä keskustelu siitä, millainen Naton jäsenmaa Suomi olisi, mikä mahdollisesti muuttuisi ja miten me osallistuisimme Naton toimintaan. Mikä olisi Suomen Nato-malli?

Saadaksemme parhaan hyödyn ja turvan jäsenyydestä, meidän ei tule asettaa jäsenyydelle ennakkoehtoja. Haluamme olla täysivaltainen Nato-maa täysin oikeuksin, mutta myös velvollisuuksin.

Nato on arvokas Suomelle, mutta myös Suomi tuo paljon Natoon: huolehdimme itsestämme ja tuomme vakautta Pohjois-Eurooppaan. Kukaan ei tätä esimerkiksi Washingtonin matkallani epäillyt tai kiistänyt.

Suomen puolustus rakentuu jatkossa kolmelle tasolle. Oma vahva ja itsenäinen puolustus pysyy itsenäisyytemme tärkeimpänä kivijalkana myös jatkossa. Tästä pidämme huolta. Toiseksi puolustusyhteistyön tiivistyminen pohjoismaiden ja Iso-Britannian kanssa Naton sisällä luo turvaa arktiselta alueelta itämerelle. Yhteiset harjoitukset Pohjolan puolustamiseksi tulevat eittämättä lisääntymään.

Kolmantena Nato-pilari täydentää ja vahvistaa puolustuskykyämme antamalla käyttöömme myös tulevien liittolaisten kyvykkyydet, tiedustelutiedon ja materiaalituen. Takanamme on koko liittokunnan ja Yhdysvaltojen sotavoima. Tämä on suuri asia – näin takaamme maksimaalisen pidäkkeen ja puolustuskyvyn.

Suomi ei ole uhka kenellekään, sillä Suomi huolehtii omasta turvallisuudestaan. Myöskään Nato ei ole uhka, sillä kyseessä on puolustusliitto. Maantiede ei kuitenkaan poistu mihinkään. Venäjä on ja pysyy naapurinamme. Siksi odotamme myös sitä aikaa, että Venäjällä muutokset parempaan käynnistyvät, ja naapuruussuhdetta voidaan taas parantaa. Me emme halunneet asioiden etenemistä nykytilaan.

Suomelle on tärkeää, että Nato-jäsenyytemme etenisi mahdollisimman turvallisesti ja määrätietoisesti ratifioinnin aikana. Tämä on myös Yhdysvaltojen ja Nato-maiden etu. Tervehdin ilolla laajaa keskustelua turvallisuusavusta, jota Suomi ja Ruotsi voivat saada prosessin aikana.

Olemme tehneet vahvaa diplomaattista työtä jo pitkään rakentaen hyviä suhteita tärkeiden kumppaniemme suuntaan. Tämä työ kantaa nyt hedelmää. Osana kansainvälistä yhteisöä ja omaa puolustusta vahvistaen Suomi on voimakas.

Tätä historiallista hetkeä kannattaa vaalia. Suomen hakeutuminen Naton jäseneksi toteuttaa kokoomuksen – ja monen meistä henkilökohtaisen – pitkäaikaisen tavoitteen.

Ilon lisäksi tunnelmaan sekoittuu kuitenkin myös surua. Tilanne on seurausta Venäjän imperialistisista tavoitteista ja pyrkimyksestä alistaa toinen kansa tahtoonsa. Todellisuudessa Ukrainan urhea kansa ja puolustajat ostavat Suomelle aikaa. Venäjän ollessa sidottu Ukrainan rintamaan, pystymme vapaammin liikkumaan kohti jäsenyyttä.

Olemme Ukrainalle velkaa paljon. Siksi meidän on jatkettava kaiken avun: puolustuksellisen, humanitaarisen ja taloudellisen avun antamista. Emme saa unohtaa heidän taisteluaan, sillä he taistelevat verellään meidän arvojemme puolesta.

Uskon Ukrainan voittavan, sillä lopulta vapaus voittaa. Mielestäni itsenäiselle Ukrainalle tulee rakentaa polku kohti samoja läntisiä rakenteita, joista Suomi saa nauttia. Ukraina haluaa Euroopan unionin jäseneksi, ja heille on tarjottava uskottava tie eurooppalaiseen perheeseen.

Venäjän oligarkeilta takavarikoituja varoja pitäisi voida käyttää Ukrainan auttamiseen ja maan jälleenrakentamiseen. Ajatus jälleenrakentamisesta antaa ukrainalaisille toivoa tulevasta, paremmista ajoista. Tässä työssä Suomi aikoo olla mukana.

Nato-jäsenyys ei ole meille päätepysäkki. Kokoomus jatkaa työtä Suomen itsenäisyyden turvaamiseksi ja palvelee isänmaata oppositiostakin. Olen vilpittömän kiitollinen saadessani johtaa tätä upeaa joukkoa näinä aikoina.

Entisen kokoomuksen puheenjohtajan presidentti Paasikiven ajatusta tosiasioiden tunnustamisesta voisi mukailla seuraavasti: ympäröivät tosiasiat täytyy myös tunnistaa, ja lopulta tosiasioihin täytyy määrätietoisesti tarttua, jos maailmaa haluaa muuttaa.

Nyt on Suomen hetki tarttua ohikiitävään hetkeen ja hypätä historian oikealle puolelle. Nato ei ole oikotie onneen, mutta kriisien keskellä se tarjoaa Suomelle mahdollisuuden optimismiin. Emme ole enää lastu maailmanpolitiikan lainehilla tai lamaantunut ajopuu. Emme jämähdä pysähtyneeseen tilaan tai kangistu kauhusta, vaan otamme kohtalomme omiin käsiimme ja muovaamme kansakuntana oman valoisan tulevaisuutemme. Lähdetään rakentamaan 2020-luvun Nato-Suomea!

Petteri Orpon puhe puoluevaltuuston kevätkokouksessa. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.