Naiset hävisivät, ja niin hävisi Suomikin

En kuitenkaan puhu tällä kertaa urheilusta, vaan naisten työmarkkina-asemasta ja Suomen kansantaloudesta. Viimeaikaiset tapahtumat ovat olleet niille kuin huono voitelu, yllättävä tuulenpuuska ja urheilijan flunssa yhdistettynä. Siis asioita, jotka ovat pilanneet suorituksen täysin. Suomella olisi ollut mahdollisuus tehdä talouskilpailussa mitaleita tuovia rakenneuudistuksia, mutta niitä ei ole tehty.

Maailman ja Suomenkin taloudella menee pitkästä aikaa kohtuullisen hyvin. Kuitenkin otamme lisävelkaa koko ajan monta miljardia. Syy on se, että emme ole muuttaneet niitä rakenteita, jotka meillä tällä hetkellä on. Sen vuoksi maamme ei kehity niin kuin muut pohjoismaat.
Yksi tärkeä uudistus olisi ollut paikallisen sopimisen helpottaminen. Se ei ole edennyt niin kuin olisi pitänyt. Toinen taas olisi ollut sote-ratkaisu. Se menee kovaa vauhtia eteenpäin, vaikka se ei uudista rakenteita ketterimmiksi, vaan syntymässä on rakennehirviö, joka ei tule säästämään yhtään mitään vaan päinvastoin tulee maksamaan entistä enemmän. Laskun loppusummaa ei tiedä kukaan, ja jos joku väittää, että säästöjä tulee, puhuu hän palturia.

Kolmas tuhannen taalan paikka rakenneuudistuksille olisi ollut perhevapaiden uudistaminen. Sekin meni mönkään. Miten kukaan voi kuvitella, että se voisi olla kustannusneutraali, jos maksut pidetään samoina? Toisekseen nyt tehtiin hallaa kaikille naisille. Ajatellaanpa asiaa nimittäin yrittäjän eli työntekijän palkkaajan kannalta. Edessä on suuria mullistuksia työmarkkinoilla. Tekoälyn tuoman murroksen vuoksi miljoona ihmistä pitäisi kouluttaa uudelleen tai oikeammin voidaan sanoa, että työelämä edellyttää nykyään jatkuvaa, elinikäistä oppimista. Tällaisena murrosaikana kolmen vuoden poissaolo työmarkkinoilta tarkoittaa, että työntekijä muuttuu työnantajan mielessä todennäköiseksi taakaksi. Ja jos lapsia hankkii pari, työmarkkinoilta ollaan pois vielä lisävuosia.

Keskusta on vanhanaikainen puolue, joka ei halua rakennemuutoksia. Nykymallilla naisten on edelleen vaikeampi saada töitä eikä tasa-arvo palkoissa toteudu. Taas pitää ottaa esimerkiksi Ruotsi. Siellä on joustavat työmarkkinat, jossa voi tehdä osa-aikaisesti töitä äitiysvapaan aikana. Kahden vuoden jälkeen mennään töihin. Työllisyysaste pysyy korkeana, työvoima pysyy kehityksessä mukana ja sukupuolten tasa-arvo toteutuu paremmin.
Meidän mallin mukaan niin ei tapahdu ikinä. Keskustapuolueessa hurrataan, että Annika Saarikko pelasti perheet. Taisi oikeasti käydä päinvastoin. Kyllä se nyt vaan on niin, että maailma muuttuu – mutta kaikki eivät vieläkään tajua sitä. Se on sääli. Taitaa jäädä tasa-arvon ja talouden mitalikahvit juomatta.