Apteekkitoiminnan kilpailua lisättävä mahdollisimman pikaisesti
TIEDOTE
23.2.2018
Vapaa julkaistavaksi heti
Kansanedustaja Pia Kauma on tänään perjantaina jättänyt sosiaali- ja terveysministerille kirjallisen kysymyksen liittyen apteekkitoiminnan sääntelyyn ja kilpailun lisäämiseen toimialalla. Kysymyksessä kiinnitetään huomiota muun muassa Jorvin sairaalan alueelle esitettyyn apteekkihankkeeseen, joka on vastatuulessa muutamien apteekkareiden oikaisuvaatimusten takia.
”Millä muilla toimialoilla jo olemassa oleville yrityksille tarjotaan näin suuri valta vaikuttaa siihen, ketkä alalle saavat tulla? Luonnollisesti monet vastustavat kilpailevien apteekkien perustamista, kun siihen tarjotaan mahdollisuus. Jorvin sairaalan alueelle kaavailtu, myös yöaikaan palveleva apteekki voisi kuitenkin vastata tuhansien asiakkaiden tarpeisiin nykyistä tehokkaammin”, kansanedustaja Pia Kauma toteaa.
”Suomen pitäisi ottaa rohkeasti mallia esimerkiksi Norjasta ja Ruotsista, jotka ovat vapauttaneet apteekkitoimintaa kilpailulle ja saaneet siten apteekkien määrää kasvatettua ja lääkkeiden hintoja laskettua. Väitteet siitä, että nykyinen apteekkilupajärjestelmä takaisi parhaiten lääkkeiden saatavuuden, näyttäisivät tilastojen ja kokemusten valossa olevan melko hataralla pohjalla”, Kauma sanoo.
”Soteuudistuksen yhteydessä olisi mahdollista kehittää toimintaa siten, että apteekit voisivat tulevaisuudessa toimia terveydenhuollon lähipalvelupisteinä tarjoten esimerkiksi rokotuspalveluita ja diagnostiikkaa. Niin ikään lääkkeiden hinnoittelua pitäisi mielestäni muuttaa siten, että esimerkiksi kilpailu lääkkeiden hinnoilla tulisi mahdolliseksi”, Kauma päättää.