Kenelle poliitikko on vastuussa?

Mikä on kansanedustajan vastuu – tai tarkemmin: kenelle hän on vastuussa? Onko hän vastuussa puolueelleen vai kenties äänestäjille, jotka ovat valtuuttaneet hänen tekemään päätöksiä, jotka hänen mielestään ovat oikeita?

Siinä on kysymys, joka ei nouse esiin yritysmaailmassa. Siellä asia on yksinkertainen. Yritysjohtajan on helppo tehdä päätöksiä, koska hänen on aina ajateltava ensisijaisesti yrityksen etua. Yrityksen etu on samalla myös osakkaiden etu. Totta kai asiasta voi olla eri näkemyksiä, mutta .yrityksissä johtoryhmät, toimitusjohtajat ja lopuksi hallitukset tekevät päätökset. Niiden tukena käytetään aina parhaita asiantuntijoita, mutta päämäärä on koko ajan selvä: saada yritykselle niin hyvät päätökset kuin on mahdollista. Suurien yritysten tulosta mitataan neljännesvuosittain – näin koko ajan tiedetään missä mennään.

Poliittinen peli on tyystin erilaista. Kokemukseni siitä on, että aivan liian usein siellä tehdään ensisijaisesti päätöksiä, jotka hyödyttävät kansanedustajaa itseään tai sitten hänen puoluettaan. Ja vasta kolmantena tulee vuoroon koko maan ja sen kansalaisten etu. Järjestyksen pitäisi tietysti olla päinvastainen. Niin ainakin itse ajattelen, enkä tule siitä tinkimään.
Suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa hallituspuolueiden puheenjohtajat päättävät kaikista suurista asioista. Ministerit tietysti rooteliinsa kuuluvista asioista, mutta nekin pitää hyväksyttää puoluejohtajilla. Eduskuntaryhmät keskustelevat asiasta, mutta siellä ei päätetä mitään. Tai tosiaan, anteeksi, kyllä siellä päätetään esimerkiksi puhemiehestä, mutta puoluejohtaja on pitänyt huolen, että on vain yksi ehdokas.

Tämä on sitä edustuksellista demokratiaa, joka perustuu siihen, että ryhmä pysyy aisoissa. Niinpä kun joku eksyy vähän muualle ja ilmaisee oman mielipiteensä, koko systeemi joutuu paniikkiin. Pääministeri uhkaa kaataa koko systeemin, jos ei tehdä niin kuin johtajat sanovat. Näin kävi tällä viikolla.
Minultakin kysyttiin viikon aikana vaikka kuinka monta kertaa mitä mieltä olen sote-uudistuksesta. Sen ei pitäisi olla epäselvää. Olen kohta vuoden kritisoinut sote- ja maakuntauudistusta. Sinä aikana kukaan puolueestani – siis ei kukaan – ole kertaakaan – siis ei kertaakaan – tullut keskustelemaan asiasta minun kanssani. Eli se ei voisi tulla yllätyksenä, jos jostain syystä en äänestäisi tästä positiivisesti.
Systeemissä on muitakin vikoja. Ruotsalainen kansanpuolue on nyt alkanut jauhamaan siitä, että poliitikko ei voi istua kolmella pallilla: siis sekä kunnanvaltuustossa, maakuntavaltuustossa ja kansanedustajana. Olen siitäkin puhunut jo vuoden. Viimein jopa Helsingin Sanomat tarttui asiaan ja kirjoitti siitä sivun – ihan kuin kyseessä olisi uusi asia.

En ole vielä päättänyt kantaani sote-uudistuksesta. Olen kuitenkin kaikille sanonut, että sitten kun minulla on jotain konkreettista sanottavaa, kerron sen kyllä. Se tuntuu etenkin lehdistölle vaikealta ymmärtää. Haluan kuitenkin vielä nähdä miltä kokonaisuus näyttää, ennen kuin teen päätökseni. Mutta niin kuin olen sanonut, tuntuu vaikealta äänestää kyllä. Lopullisen päätökseni teen sen mukaan, mikä on parasta Suomelle, sillä siihen minut on äänestetty. Sen mukaan en äänestä, mikä olisi parasta keskustalle tai kokoomukselle.