Verottaja edelleen tappolinjalla
Suomessa on hyvä olla yrittäjä, koska täällä viranomaiset noudattavat lakia ja ovat rehellisiä. Bisneskielellä sanottuna ”toimintaympäristö on vakaa”. Niin sanovat monet. Mutta se ei ole koko totuus. Yksi suurimmista ongelmista on verottajan mielivalta yrittäjää kohtaan.
Entinen Lapin apulaisverojohtajalta Liisa Marjapori kirjoitti aiheesta jo vuonna 1998 kirjassaan ”Verottaja tappolinjalla”. Hän muistutti silloin hulluudesta, joka tapahtui vuonna 1995. Tuolloin valtionhallintoon lanseerattiin tulosjohtaminen, jonka vuoksi verotarkastajille ruvettiin maksamaan tulospalkkiota siitä, että he tekevät mahdollisimman suuria maksuunpanoesityksiä ja näin verohallinto saa mahdollisimman paljon rahaa. Sehän on täysin kummallista. Lyhyesti sanottuna verotarkastajan kannattaa vaikka kaataa yrityksiä, kunhan saa mahdollisimman paljon veroja maksuun. Ja oma palkka nousee.
Verottaja on omallakin kohdallani toiminut mielivaltaisesti. Onneksi olen saanut rahani lopulta oikeusteitse takaisin. Olen ennenkin kirjoittanut siitä vääryydestä, että jos verottaja ottaa rahoja takavarikkoon ja ne lopulta palautetaan, se maksaa rahalle vain kahden prosentin koron. Samaan aikaan verovelvollinen taas joutuu maksamaan maksamattomista veroista 8 prosentin koron!
Uutena on nyt esillä sellainen seikka. että verotarkastuskertomuksia ei enää lainkaan liitetä verovalitus- tai rikosprosesseihin, vaan verotarkastajat voivat tehdä mitä tahansa väittämiä asiassa ja ne kaikki väittämät menevät läpi eri oikeusasteissa, vaikka niillä ei ole mitään kosketuspintaa tosiasioiden kanssa.
Yrittäjien oikeusturva on verottajaa kohtaan todella heikko. Yksi ongelmakohta on esimerkiksi maksuunpantujen verojen ulosmittaus. Se pitäisi ehdottomasti kieltää – sen pitäisi olla mahdollista vasta kun lainvoimainen verotuspäätös on saatu. Tämän pitäisi olla kaikille selvä asia.