Hyvinvointiyhteiskunnan valinta – Lisää maahanmuuttoa vai lisää leikkauksia?
Tilastokeskuksen tuore väestöennuste on herättänyt runsaasti keskustelua romahtaneesta syntyvyydestä. Ennusteen mukaan Suomen väkiluku kääntyy laskuun 2030-luvulla. Ilman nettomaahanmuuttoa väkiluku olisi jo voimakkaassa pudotuksessa.
Syntyvyys on laskenut vuosikymmenen alusta 20 prosentilla. Muutos on dramaattinen, mutta ei ainutlaatuinen – vastaava kehitys on käynnissä monissa kehittyneissä maissa. Ilmiö on monisyinen ja monivaikutteinen. Julkisen talouden näkökulmasta ongelmaksi muodostuu huoltosuhteen heikkeneminen, minkä seurauksena jo entisestään korkean kestävyysvajeen on arvioitu heikkenevän edelleen noin miljardilla.
Kestävyysvaje on vakava rahoitusuhka hyvinvointiyhteiskunnalle, mutta syntyvyyden kasvu ei suinkaan ole ensisijainen tai ainoa ratkaisu kestävyysvajeeseen taltuttamiseksi. Viimeinen asia, jota vapaassa yhteiskunnassa tarvitaan, on poliittisten päätöksentekijöiden suunnalta tuleva painostus ”synnytystalkoisiin” tai ”neljäs isänmaalle”-retoriikka. Lisäksi vaikka syntyvyys tuplaantuisi ensi vuonna, vaikutukset työmarkkinoille heijastuisivat vasta parin vuosikymmenen päästä.
Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttoa! Tästä ei pääse yli eikä ympäri, kun katsoo työikäisen väestön määrän kehitystä. Suuret ikäluokat alkoivat siirtyä vuosikymmen alussa eläkkeelle. Työikäinen väestö onkin supistunut Suomessa vuodesta 2010 alkaen tähän päivään mennessä yli 100 000 hengellä. Työikäisen väestön osuus koko väestöstä jatkaa laskua myös ensi vuosikymmenellä. Kehitys on ollut nähtävillä jo pidemmän aikaa, mutta tilanteeseen on Suomessa herätty hitaasti.
Miksi työikäisen väestön määrän väheneminen on ongelma? Muistan vuosituhannen alussa koululaisena lukeneeni kirjoituksen, jossa todettiin 90-luvun alussa syntyneiden olevan todella onnekkaita. Samaan aikaan, kun ikäluokkani olisi tulossa työmarkkinoille, suuret ikäluokat jättäisivät eläköityessään valtavan määrän avoimia työpaikkoja jälkeensä. Maalaisjärjellä ajateltuna tämä kuulostaa loogiselta, mutta valitettavasti sekä ennustus että logiikka menivät täysin metsään.
Työpaikkojen määrä ei ole vakio, vaan työn kysyntä ja tarjonta määrittelevät palkkatason, jolla työsuhde syntyy hyödyttäen sopimuksen molempia osapuolia. Jos taloudessa työvoima supistuu voimakkaasti, hyötyvät työntekijät tästä vain lyhyellä aikavälillä. Supistuva työvoima lisää kilpailua osaavista tekijöistä ja nostaa palkkoja. Tämän seurauksena yritysten kannattavuus heikkenee ja tehtyjen investointien tuotto laskee. Uudet investoinnit on tällöin globaalissa kilpailussa järkevämpää tehdä työmarkkinoille, joissa työvoima supistumisen sijaan kasvaa.
Supistuvan työvoiman maassa supistuvat siis myös investoinnit, minkä seurauksena tuotanto vähenee ja työllisyys laskee. Työttömyys säilyy talouden rakenteiden määrittämällä tasolla, mutta talouskasvu hiipuu investointien karatessa muualle. Kun samanaikaisesti työvoiman ulkopuolella olevien määrä ja palvelutarve kasvaa, on yhtälö myös julkisen talouden kannalta hyvin vaikea.
Työperäistä maahanmuuttoa kritisoidaan usein kahdella keskenään ristiriidassa olevalla väitteelle. Toisaalta kannetaan huolta siitä, että maahantulijat eivät työllisty ollenkaan, ja toisaalta taas siitä, että maahanmuuttajat veisivät suomalaisten työpaikat. Empiirissä tutkimuksissa ei maahanmuutolla kuitenkaan ole havaittu merkittäviä negatiivisia vaikutuksia kantaväestön työmarkkina-asemaan. Työn tarjonnan kasvu lisää myös työn kysyntää.
Ulkomaalaistaustaisten alhainen työllisyysaste on tavallisesti relevantimpi riski. Erityisesti työmarkkinoiden ja sosiaaliturvan rakenteilla on keskeinen merkitys yhtä lailla niin maahanmuuttajien kuin vaikeammin työllistyvien natiivien työttömyyteen. Esimerkiksi lisäämällä paikallista sopimista ja kiristämällä sosiaaliturvan vastikkeellisuutta laskettaisiin molempien ryhmien työttömyyttä.
Parhaassa työiässä olevien työperäisen maahanmuuton helpottaminen sekä Suomen korkean rakenteellisen työttömyyden laskeminen voivat olla myös huomattavasti vaikuttavampia ja kestävyysvajeen kannalta perustellumpia keinoja syntyvyyden lisäämiseen kuin esimerkiksi perhe-etuuksien korotukset. Tilastot osoittavat, että nuorten miesten työllisyys on sukeltanut samanaikaisesti syntyvyyden kanssa. Tämä viittaisi siihen, että työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmat heijastuvat myös parisuhdemarkkinoille kohtaanto-ongelmina.
Hyvinvointiyhteiskunta on valinnan edessä. Joko on hyväksyttävä se, että Suomen tulee määrätietoisesti kasvattaa työperäistä maahanmuuttoa nykyisestä noin 10 000 hengellä vuodessa, tai alkaa ajaa alas hyvinvointiyhteiskunnan palveluita. Kokoomukselle ja muille ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnan purkua kannattaville puolueille valinta on selvä, mutta esimerkiksi SDP ja perussuomalaiset ovat vaikean valinnan edessä. Käytännössä työperäisen maahanmuuton lisäämisen vastustaminen tarkoittaa sitä, että on leikattava hyvinvointiyhteiskunnan palveluista sekä ajettava eläkeikää ylös ja eläkkeiden tasoa alas.
Työn tarjontaa lisäävät uudistukset tai tuottavuuden kasvukaan eivät riitä oikaisemaan julkisen talouden kestävyysvajetta tai pelastamaan eläkejärjestelmää, jos työikäisen väestön voimakas supistuminen jatkuu. Ruotsissa sekä syntyvyys että työikäisen väestön määrä ovat maahanmuuton ansiosta kasvussa. Tämän ansiosta kestävyysvaje on maassa tuntematon käsite.
Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu sen oletuksen varaan, että huoltosuhde kehittyy suotuisasti. Kun suunta onkin heikkenevä, on uusien palveluiden ja eläkesatasten lupaaminen pahimmanlaatuinen pyramidihuijaus. Musta Pekka jää pieneneville ikäluokille, joiden niskaan lyödään yhä kasvavia velvoitteita. Työperäisen maahanmuuton lisääminen olisi keskeinen keino hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi ja kestävyysvajeen selättämiseksi, mutta siihen ei haluta tarttua.
Osaksi seuraavaa hallitusohjelmaa tarvitaan siirtolaisohjelma, jolla määrätietoisesti avataan suomalaisia työmarkkinoita ulkomaiselle työvoimalle. Työperäisen maahanmuuton lisääminen tukisi myös turvapaikkapolitiikka. Kun julkinen talous vahvistuu ja kestävyysvaje pienenee, on meillä vahvemmat resurssit auttaa hädässä olevia lähellä ja kaukana.