Yhteispelillä parhaaseen tulokseen
Tässä maailmassa kukaan ei pärjää yksin. Ihminen tarvitsee toinen toistaan, sillä elämä on joukkuepeliä.
Auttamalla, yhdessä tekemällä, tietoa jakamalla ja kannustamalla pääsemme parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Toki välillä tulee epäonnistumisia, mutta nekin käsitellään porukassa ja niistä opitaan seuraavaa kertaa varten.
Olkoon yhteisö mikä tahansa kuten harrastusyhdistys, urheilujoukkue, perhe tai työporukka, niin siinä erilaiset ihmiset puhaltavat yhteen hiileen, yhteisen päämäärän eteen. Yksilöiden muodostama henki vie vahvasti kohti päämäärää.
Turvallisessa yhteisössä osataan ja uskalletaan onnistua, kuten myös epäonnistua. Suomen nuorten Leijonien joukkue on todellinen joukkue, joka ei hätkähdä huonoja pelejä eikä arkaile isoja maita vastaan. Rohkeus on nuorten vahvuus.
Joukkueen johto käyttäytyy sivistyneen asiallisesti, mikä heijastuu kaikkiin pelaajiin.
Laitan Suomen puolesta älypuhelimen herätyksen päälle sunnuntaiaamuksi klo 02.55 ja eikun kannustamaan nuoret mestaruuteen.