Valtion liian suuret saappaat
Valtion tulee ensisijaisesti pitää huolta kansalaisten perusturvallisuudesta ja vasta toissijaisina rooleina voidaan pitää talous-, sosiaali-, ja kulttuuripoliittisia tehtäviä. Mikä sinun mielestäsi on tärkeintä?
Valtion rooliin kuuluu lyhyesti turvata kansalaisille perusturvallisuus ja näin on ollut jo pitkään. Valtion tulee suojata meitä ulkoisia vihollisia vastaan, sekä ylläpitää sisäistä järjestystä. Lainvalvonta ja riitojen ratkaisu kuuluvat myös näihin turvallisuustehtäviin.
Tänä päivänä moni kuitenkin ajattelee, että valtion ensisijainen tehtävä on sosiaalipalveluiden järjestäminen ja kansalaisten peruselintason turvaaminen. Ajatellaan, että sosiaalipoliittiset kysymykset pitäisi jopa ratkaista ottamatta valtion taloustilannetta huomioon. Jos pohtii todellista hätätilannetta, on ensisijaisen tärkeää, että valtio huolehtii turvallisuudestamme esimerkiksi sotatilanteessa. Vasta sen jälkeen valtio mahdollisesti auttaa ylimääräisillä resursseillaan sairaanhoidossa ja toimeentulossa, ensisijaisesti näistä huolehtii yksilön tukiverkosto, perhe ja tuttavat.
Tästä näkökulmasta on siis aivan käsittämätöntä edes käydä keskustelua, että hävittäjiä hankittaisiin nykytasoa vähemmän, alle 64 kappaletta. Tällaisen keskustelun tulisi lähinnä pyöriä puolustuskykymme ja valtion nykyroolin ympärillä. Emmekö tarvitsekaan valtiolta enää turvaa?
Valtion lisäksi Suomesta on tullut hyvinvointivaltio silloin, kun sosiaaliset oikeudet kirjattiin perustuslakiin. Hyvinvointivaltiossa kansalla on korkea elintaso ja hyvin järjestetty sosiaaliturva. Mutta kun valtion pitää olla ensin valtio, ennen kuin voidaan tehdä siitä hyvinvointivaltio.
Valtion tehtävä on mielestäni edelleen ylläpitää järjestystä ja kansalaisten perusturvallisuutta. Perusturvallisuus maksaa, jonka vuoksi kansalaisia verotetaan. Jos ylimääräistä jää, pidämme sillä summalla yllä kansan toimeentuloturvaa ja muita peruspaveluita. Valitettavasti saavutetuista eduista ei olla oltu valmiita luopumaan millään tasolla, vaikka niitä on jouduttu rahoittamaan jo vuosia velalla.
Budjettitalouden kuoletukset ja nettolainanotto
Jokainen kansalainen ymmärtää, että velkaa ei voi ottaa niin, että sitä maksaa vain joka kymmenes vuosi pois. Niin on kuitenkin ollut. Valtio on lyhentänyt enemmän velkaa kuin ottanut sitä lisää viimeisen kerran ennen käänteen tekevää viime vuotta 2018 vuonna 2008, eli juurikin 10 vuotta sitten. Jokainen meistä ymmärtää myös sen, että jos näin on päässyt käymään, on äkkiä ruvettava hommiin, jotta tilanne saadaan hallintaan.
Vastuunkantokyky on hävinnyt omia etuja ajettassa. Työttömyys ei ole vaihtoehto, jos aikoo kantaa oman vastuunsa yhteiskunnassa. Jos työtä ei löydy omalta alalta tai alueelta, on silloin velvollisuus tehdä työtä toisaalla tai kouluttautua. Meillä jokaisella on vastuu huolehtia omasta taloudellisesta tilanteestamme. Jokaisen vastuulla on maksaa omat laskut ja käydä töissä, jotta siihen on varaa. Meillä ei ole varaa maksaa toistemme laskuja, en minäkään haluaisi vapaaehtoisesti maksaa naapurin laskupinoja. Meidän on siis todellakin jokaisen tehtävä töitä. Kun pidämme itse huolen itsestämme sekä lähimmäisistämme, pystyy valtiokin hoitamaan osuutensa kunnolla, velkaantumatta.
Velkaantumisen hallintaan otto vaatii leikkauksien sijaan liian byrokratian ja liian laajojen peruspalveluiden lopettamista. Meillä on “liian suuret menot, liian suuret eläkkeet, liian suuret tuet, liian suuret ”ilmaiset palvelukset”, kuten Matti Virén on todennut jo aiemmin.
Taloustieteen professori: ”Hyvinvointivaltio tuottaa oman tuhonsa siemenet”