Hyvinvointi luodaan työllä, pahoinvointi verotuksella
Seuraa tiedote:
Työpaikkojen määrä, työmarkkinoiden joustavuus ja työn kannustimet ovat jokaisen kansantalouden kulmakiviä. Työllisyysasteen nostaminen ja veroasteen laskeminen ovat tärkeimpiä asioita Suomen kansantalouden tukemiseksi. Varsinkaan hyvinvointivaltiosta juhlapuheita pitävät poliitikot eivät voi sivuuttaa näitä asioita vaikuttamatta hieman, noh, hölmöiltä.
Olen toki Vasemmistoliiton Li Anderssonin kanssa samaa mieltä siitä, että työllisyysasteen nousun kansantaloudellista hyötyä ei tule etukäteen jakaa vaalilupauksina äänestäjien voiteluun. Mutta en pidä Anderssonin sutkautusta "taikaseinästä" kovin uskottavana siihen nähden, että puolueensa, kuten koko vasemmisto, on esittänyt merkittävää julkisen sektorin kulujen lisäämistä. Esimerkiksi Vasemmistoliiton taannoinen varjobudjetti olisi kasvattanut työttömyyttä tuhansilla ihmisillä vuosittain ja puolue haluaisi maksattaa ajamansa menonlisäykset verottamalla varallisuutta sekä nostamalla työn verotuksen progressiota.
Toisin sanoen kannustimet työn tekemiseen heikkenisivät, työllisyysaste laskisi ja muutto ulkomaille muuttuisi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi yhä useammille. Samalla verotulot laskisivat ja Suomi ajautuisi kiihtyvällä vauhdilla kohti Kansainvälisen valuuttarahaston ohjausta. Jokainen voi tarkastaa Kreikasta, kuinka hilpeää puuhaa konkurssikypsän valtion menojen leikkaaminen on ja millaisia vaikutuksia sillä on hyvinvointiin.
Raha julkiseen kassaan ei todellakaan tule mistään taikaseinästä, vaan julkinen kulutus on ensin verotettu jonkun työtä tehneen ihmisen lompakosta. Jokainen veroeuro on syntynyt jonkun työntekijän vaivannäöllä. Jos nämä luonnonlait unohdetaan ja aletaan puhua veroasteen nostamisesta niin seurauksena on taloudellinen katastrofi.
Seuraavalla hallituskaudella työmarkkinasääntelyä on kevennettävä työllisyysasteen nostamiseksi ja työn verotusta kevennettävä työnteon kannustimien parantamiseksi. #terestroika
/Tiedote päättyy
Jos tykkäät puhua politiikkaa, tsekkaa myös nämä kanavat:
FACEBOOK
YOUTUBE
TWITTER
INSTA (politiikka)
INSTA (vapaa-aika)
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/274814-li-andersson-haluaa-uuden-perustulokokeilun-tyollisyysasteesta-tuli-vaalien