Kokoomus julkaisi kahdeksan kohdan keskustelunavauksen koronastrategiasta
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vaatii, että Suomessa käydään laaja julkinen keskustelu valinnoista, joita koronakriisin hoitamisessa tehdään. Orpon mukaan kriisin hoitamiseksi on erilaisia vaihtoehtoja, mutta on myös keinoja, jotka kannattaa kaikissa eri skenaarioissa toteuttaa.
”Koronakriisin hoitamisessa tehdään valtavan suuria suomalaista yhteiskuntaa koskevia päätöksiä. Mielestämme päätöksenteon pohjalla oleva tieto on julkistettava niin laajasti kuin voidaan, jotta mahdollistetaan laaja kansalaisyhteiskunnan keskustelu. Tiedon julkisuus ylläpitää luottamusta ja luo mahdollisuuden jatkuvaan yhteiseen ja kriittiseen punnintaan”, Orpo sanoo.
Orpo odottaa hallitukselta erilaisten skenaarioiden ja niiden vaikutusten mahdollisimman nopeaa julkistamista. Valittu strategia taudin torjumisessa vaikuttaa Suomen tulevaisuuteen koko 2020-luvun ajan, koska rajoitustoimien taloudelliset vaikutukset ovat mittavat.
”Kokoomuksen näkemys on se, että koronaviruksen tukahduttaminen tai aggressiivinen rajaaminen on nopein ja paras tie yhteiskunnan normalisoitumiseen. Koronavirus on levinnyt maailmanlaajuiseksi, ja sen lopullinen tukahduttaminen rajoitustoimilla on käytännössä mahdotonta ennen rokotteen kehittymistä. Kuitenkin taudin rajoittaminen hyvin marginaaliseksi on näkemyksemme mukaan edelleen mahdollista”, Orpo sanoo.
Orpon mukaan kokoomus ehdottaa muun muassa testauksen ja tartuntaketjujen tunnistamisen laajentamista, riskiryhmien erityistä suojaamista, suojavarusteiden hankkimista myös kuluttajakäyttöön sekä kaiken päätöksenteon taustalla olevan tiedon julkistamista.
”On valittu strategia mikä tahansa, on joukko toimia, jotka kannattaa kaikissa tilanteissa tehdä. Rajoitustoimet maksavat nykyisellään jopa miljardin viikossa Suomen kansantaloudelle. Jotta tauti saadaan hallintaan, kannattaa testausta, jäljittämistä ja suojaamista laajentaa niin laajaksi, että ne eivät nouse pullonkaulaksi missään tilanteessa. Kustannus näistä toimenpiteistä jää joka tapauksessa pienemmäksi kuin taudin taloudelliset vaikutukset”, Orpo sanoo.
”Taudin rajoituksien purkamisessa tulee edetä vaiheittain ja mahdollisuuksien mukaan alueittain. Rajoituksia tulee purkaa haittaperiaatteen mukaan siten, että haitallisimpia rajoituksia pyritään purkamaan ensimmäisenä. On myös tarkasteltava sitä, voidaanko haitallisimpia rajoituksia korvata vähemmän haitallisilla rajoitustoimenpiteillä, kuten suojamaskien käyttöönotolla julkisissa kulkuvälineissä ja julkisilla paikoilla asioidessa. Rajoitustoimien purkamisen tai korvaamiseen tulee kaikissa tilanteissa perustua tutkittuun tietoon”, Orpo jatkaa.
Kokoomuksen esitykset toimenpiteiksi kaikissa eri taudin torjumisen skenaarioissa:
- Testauksen tulee olla laajaa ja sen tulee kattaa kaikki ihmiset, joilla on infektioepäily. Tämä edellyttää, että testauskapasiteettia laajennetaan entisestään. Testauskapasiteetin lisäämiseksi tulee hyödyntää myös yksityisiä yrityksiä ja muita toimijoita.
- Tartuntaketjujen jäljityksen tulee olla aukotonta. Tämä edellyttää, että jäljityshenkilökuntaa lisätään merkittävästi ja käyttöön otetaan jäljittämistä tukevaa teknologiaa. Pyritään ottamaan käyttöön yksityisyydensuojan takaava tietoturvallinen sovellus, joka auttaa tartuntaketjujen tunnistamisessa. Tavoitteena tulee olla, että lähes kaikki tartuntaketjut ja kontaktit tunnetaan.
- Suojavarusteita hankitaan kriittisten henkilöstöryhmien lisäksi myös laajempaan kuluttajakäyttöön. Ensi vaiheessa materiaalin riittävyys tulee taata kaikille kriittisille ammattiryhmille, mutta suojavarusteita on pyrittävä tuomaan mahdollisimman pian laajassa mittakaavassa myös kuluttajamarkkinoille. Tiedot suojavarusteiden puutteista julkaistaan ja kansalaisyhteiskunta otetaan laajasti mukaan ratkaisuihin.
- Julkisissa kulkuvälineissä sekä julkisilla paikoilla asioitaessa suositellaan käytettäväksi maskeja. Kansainvälisissä esimerkeissä miltei kaikkiin rajoitusten purkamistoimiin on yhdistetty suositus maskien käytöstä. Tauti leviää pisaratartuntana. Laajamittainen maskien käyttö vähentäisi mahdollisuuksia pisaratartuntoihin. Tavoitteena tulee olla, että kaupallisesti valmistettuja parempia suojia saadaan mahdollisimman pian myös kuluttajamarkkinoille.
- Riskiryhmiä, kuten perussairaita ja ikäihmisiä, suojataan mahdollisimman tehokkaasti. Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä testataan aktiivisesti. Kuolonuhrien välttämiseksi erityisesti tehostetun palveluasumisen ja vanhusten kotihoidon henkilöstön testaaminen ja suojaaminen on erityisen tärkeää. Suojavarusteiden riittävyys sosiaali- ja terveydenhuoltoon varmistetaan kaikissa tilanteissa.
- Kriisin pitkittymiseen ja uuteen aaltoon varautumiseksi on tärkeää, että sosiaali- ja terveydenhuollon normaalitoiminta ja hoidot pidetään niin hyvin käynnissä kuin mahdollista, jotta muut sairaudet eivät jää hoitamatta eikä hoitovelkaa pääse kertymään liikaa.
- Suomen osallistuminen rokotteiden hankintarenkaisiin ja tutkimushankkeisiin varmistetaan, jotta rokote saadaan Suomessa käyttöön niin pian kuin on mahdollista.
- Kaikki tautia koskeva ja viranomaisten toimintatapaa koskeva tieto julkistetaan. Tiedon julkisuus ylläpitää luottamusta ja luo mahdollisuuden jatkuvaan yhteiseen ja kriittiseen punnintaan.
Linkki julkaisuun: https://www.kokoomus.fi/kokoomuksen-keskustelunavaus-koronastrategiasta