Henkilöstöpula vaarantaa jo asiakas/potilas palvelua
Tulevasta sote-alan henkilöstö pulasta on varoitettu jo muutama vuosi. Asia ei kuitenkaan ole ollut akuutti ja siihen ei ole etsitty ratkaisuja ajoissa. On ehkä ajateltu, että jotenkin se järjestyy. Hallitus on sen sijan kiristanut mitoituksia, jotka ovat sinänsä hyvää asiaa, mutta ei ole miettinyt seurauksia.
Juuri nyt olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa useat sote-alan henkilöstöhaut tuottavat 0 tulosta. Kunnat ovat alkaneet kilpailemaan henkilöstöstä palkalla, henkilöstöeduilla sekä omalla työhuoneella. Yritykset houkuttavat selkeämmällä (lue helpommalla) työtehtävällä sekä palkalla. Yrityksillä on usein myös hyvät henkilöstöedut, johon kuuluvat tyhypäivät (työhyvinvointipäivät), jotka kuntasektorilla on muuttuneet tyhy-hetkeksi.
Nopeita ratkaisuja henkilöstöpulaan ei ole näköpiirissä, koulutuksen lisääminen ja esim. muuntokoulutuksen mahdollisuus ovat hitaita. Työntekijöitä tarvitaan kuitenkin heti. Palvelun tarve kasvaa ja ylikuormitetut työntekijät uupuvat ja joutuvat sairauslomille. Muiden kuormitus kasvaa entisestään ja esihenkilöt ovat pakotettuja ratkaisemaan mahdotonta tehtävää. Vaikka asiakas/potilastyötä olisi vähäisissä määrin mahdollista tehdä itsekin, uupumus iskee myös esihenkilöihin.
Missä sitten ratkaisut? Kertomukset kutsumusammatista, veto- ja pitovoimasta eivät pure, jotain on tehtävä nyt ja heti.
Palkkaneuvottelujen lisäksi yksi ratkaisu olisi mielestäni kaikkien sote-alan työntekijöiden työkuvien tarkastelu. Kuinka paljon eri ammattilaisten työpäivässä on ns. “sälää”, jonka voisi hoitaa helposti sihteeri. Sote-ammattilaisten lisäksi samasta asiasta valittavat esim. opettajat. Onneksi omassa työpaikassani on asian suhtauduttu ymmärtäväisesti. Toinen jatkuvan kehittämisen alue on perehdyttäminen ja uusien ammattilaisten pääseminen mukaan työelämään mahdollisimman vaivattomasti. Tilannetta voisi helpottaa mentorin/tutorin palkkaaminen. Itse ajattelen, että mentori oli mainio mahdollisuus urakehityksen työssä, jossa työn vaativuus korvataan sopivalla henkilökohtaisella lisällä.
Sote-alan työntekijät ovat selviytyneet kunnialla koronapandemiasta. Terveysalan ammattilaisten tavoin myös sosiaalialan ammattilaiset ovat taistelleet eturintamassa asiakkaiden puolesta. Sote-ammattilaisille kunnissa, vuoden alusta hyvinvointialueella, tulee säilyttää motivaatio jatkaa työssänsä. Heille tulee taata hyvä johtaminen, työolosuhteet ja mahdollisuus urakehitykseksi hyvinvointialueen organisaatiossa.
Riina Mattila
Nurmijärven kunnan ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuutettu, johtava sosiaalityöntekijä