Varhaiskasvatuksesta vahvat juuret tulevaisuuteen
16.3.2023 vietetään valtakunnallista varhaiskasvatuspäivää. Päivän teemana on ”varhaiskasvatuksesta vahvat juuret tulevaisuuteen”. Juuri nyt, kun oppimistulosten laskusta ja lasten ja nuorten heikentyneestä fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista keskustellaan enemmän kuin aikoihin, teema tuntuu erityisen osuvalta. Varhaislapsuudella on vahva merkitys ihmisen kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen, ja suomalaisessa varhaiskasvatuksessa tehdään hienoa työtä, jotta jokainen saisi hyvän pohjan oppimiselle ja ihmisenä kasvamiselle.
Viime aikoina on uutisoitu näkyvästi varhaiskasvatuksen henkilöstöpulasta, joka on aiheuttanut ongelmia varhaiskasvatuksen järjestämisessä ja vaikuttanut henkilöstön jaksamiseen. Nämä kysymykset ovat olleet esillä ihan syystä, koska ne ovat asioita, joihin pitää aktiivisesti etsiä ratkaisuja. Henkilöstöpulan helpottamiseksi pitää mm. lisätä koulutuksen aloituspaikkoja sinne, missä työvoiman tarve on suurinta, eli pääkaupunkiseudulle, eikä tehdä koulutuspaikoilla aluepolitiikkaa. Jos opiskelijat olisivat siellä, missä työpaikatkin, mahdollistaisi se myös opiskeluaikaisten sijaisuuksien tekemisen, mistä hyötyisivät niin alan opiskelijat kuin sijaispulasta kärsivät varhaiskasvatuksen järjestäjätkin.
Samanaikaisesti, kun ratkotaan varhaiskasvatuksen henkilöstöpulaongelmaa, pitäisi muistaa, että suomalaisessa varhaiskasvatuksessa tehdään erinomaista työtä ja lapset saavat varhaiskasvatuspäivän teeman mukaisesti ”varhaiskasvatuksesta vahvat juuret tulevaisuuteen”. Varhaiskasvatus tarjoaa lapsille hoivaa ja turvallisen kasvuympäristön, jossa on hyvä oppia oppimaan ja olemaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa – useimmiten leikkien kautta, niin kuin lasten elämässä kuuluukin.
Tästä syystä olin ilahtunut, kun Espoon Seudun Varhaiskasvatuksen Opettajat ry oli valinnut varhaiskasvatuspäivän some-haasteensa kärjeksi positiivisuuden. Myös he alan ammattilaisina haluavat tuoda esille varhaiskasvatuksen hyviä puolia ”vakaposi”-kampanjassaan.
Lasten kasvun ja oppimisen tukemisen lisäksi laadukas varhaiskasvatus on korvaamattoman tärkeää myös lasten vanhemmille, joille varhaiskasvatus mahdollistaa työssä käymisen ilman huolta ja huonoa omaatuntoa. Jokainen, jonka oma lapsi on ollut varhaiskasvatuksessa, tietää, miten suuri merkitys on sillä, kun lapsi menee mielellään hoitoon ja on hyvällä mielellä sieltä haettaessa. Silloin on helppo keskittyä työpäivän aikana töihin – ja työpäivän jälkeen vanhemmuuteen, kun työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen sujuu jouhevasti.
Kiitos varhaiskasvatuksen ammattilaisille tärkeästä työstä. Huolehditaan me päättäjät edellytyksistä tarjota hyvää ja laadukasta varhaiskasvatusta jatkossakin.
Mervi Katainen
Eduskuntavaaliehdokas (kok.)