Yrittäjien sosiaaliturvan parantaminen otettava hallitusohjelmaan
Suomi on velkaantunut hurjaa vauhtia. Talouden tasapainottaminen onkin seuraavan eduskunnan keskeisin tehtävä, jotta voimme säilyttää nykyiset hyvinvointipalvelumme.
Työnteosta ja yrittämisestä on verotuksen kautta tehtävä houkuttelevaa, mutta myös yrittäjien sosiaaliturvaa on parannettava. Eläkkeiden lisäksi myös vanhempainpäivärahat ja sairauspäivärahat jäävät etenkin mikro- ja pienyrittäjillä usein riittämättömiksi.
Ne yrittäjät, joilla on mahdollisuus, hoitavat tällä hetkellä eläketurvansa esimerkiksi asunto- tai rahastosijoituksilla, mutta läheskään kaikilla ei tähän ole mahdollisuutta. Eduskunnassa oli alkuvuodesta yrittäjien eläkelakia (YEL) koskeva esitys, joka jättää yrittäjät edelleen alivakuutetuiksi. Liian kaavamaisella palkansaajien mediaanituloon sidotulla tulonmäärityksellä hallituksen alkuperäinen lakiesitys olisi myös hankaloittanut monien yrittäjien elämää nostamalla eläkemaksut todelliseen työtuloon nähden kohtuuttoman suuriksi.
Kokoomusedustajien esityksestä työtulon määritelmää YEL-lain mietinnössä onneksi muokattiin joustavammaksi. Lisäksi mietintöön kirjattiin aloitteestani, että yrittäjien eläketulon kerryttämistä rahastoimalla on selvitettävä. Rahastointi on yleensä tyrmätty sillä perusteella, että sen kerryttäminen riittävän suureksi vie liikaa aikaa ja rahaa.
Jopa puolet yrittäjistä toimii sivutoimisesti eli yrittäjyydestä saatu tulo muodostaa vain osan heidän kokonaistuloistaan. Rahastoinnin ohella erityisesti osa-aikaisten yrittäjien sosiaaliturvaa olisi mahdollista parantaa ottamalla käyttöön niin kutsuttu yhdistelmävakuutus. Se mahdollistaisi työttömyysturvan kerryttämisen samanaikaisesti sekä palkansaajan että yrittäjän roolissa tehdystä työstä. Nykyisin ansiosidonnainen työttömyysturva kertyy joko palkansaajan tai yrittäjän roolissa, mutta niitä ei voi yhdistää.
Työelämä on muuttunut epävarmemmaksi ja sirpalemaisemmaksi. Saman työnantajan palveluksessa ei välttämättä enää olla vuosikausia, ja työtulo voi toimeentulon kannalta olla riittämätön. Moni haluaisikin ainakin kokeilla yrittäjyyttä, jos siihen siirtyminen ei olisi niin suuri riski esimerkiksi työttömyysturvan kannalta. Yhdistelmävakuutus alentaisi kynnystä toimia edes osa-aikaisena yrittäjänä ilman, että työttömäksi joutuessaan tulot laskisivat kestämättömästi.
Suomi ei nouse sillä, että otamme vain miljarditolkulla lisää velkaa jokaisen ongelman ratkaisemiseen. Julkisen sektorin työpaikkojakin toki tarvitaan, mutta uutta työtä ja verotuloa syntyy vain yrittämällä ja yksityisen sektorin työpaikkoja luomalla.
Tiedossa on, että yrittäjien puutteellinen sosiaaliturva on monen kohdalla esteenä yrittäjäksi ryhtymiselle, mutta uudistuksissa eteenpäin on menty silti etananvauhtia. Nyt olisi aika viedä juhlapuheet käytäntöön. Riippumatta siitä, mitkä puolueet hallituksessa ovat, yrittäjien sosiaaliturvan kuntoon saattaminen on otettava hallitusohjelmaan. Ratkaisuvaihtoehtoja kyllä löytyy.
Pia Kauma
Kansanedustaja (kok.)
Eduskuntaryhmän varapj.
Espoo