Tarvitsemme rohkeita yrittäjiä talouskasvun aikaansaamiseksi
Tarvitsemme rohkeita yrittäjiä talouskasvun aikaansaamiseksi. Listaamattomien yritysten osinkoverotusta ei saa kiristää.
Nyt ollaan paljon käyty keskustelua listaamattomien yritysten osinkotulojen verotuksesta. Sitä ei saa missään tapauksessa kiristää! Yrittäjyyteen tulee kannustaa, se ei onnistu lannistamalla ja kiristämällä yrittäjien verotusta entisestään.
Kun perustin Jungle Juice Barin, tein viittä eri työtä samaan aikaan, jotta sain alkupääomaa kasaan. Lisäksi otin niin paljon lainaa kun pankista sain. Kävin hakemassa lähes kaikista pankeista luottokortit niin isolla luottorajalla kun vain minulle myönnettiin, nostin kaikki rahat käteisenä ja vein yrityksen tilille, jotta pystyin maksamaan laskuja ja palkkoja. Seuraavaan lainaan vakuudeksi laitettiin miehen vanhempien kesämökki. Korut vietiin Itäkeskuksen Tallinnanaukion panttiainaamoon, mutta niistä ei saanut riittävästi rahaa, joten ovat edelleen tallessa. En nostanut ensimmäisenä vuotena yhtään palkkaa, seuraavana vuonna 500-1000 euroa kuukaudessa ja sitä seuraavana vuotena 1000-2000 euroa kuukaudessa. Meni useampi vuosi ennen kuin sain ensimmäiset osingot, jotka olivat muutaman tuhannen luokkaa ja voi että se tuntui hienolta! Muistan ajatelleeni, että tältä se tuntuu, kun yrittäjä saa edes jotain ”palkinnoksi” siitä, että on ottanut valtavaa riskiä, niin taloudellisesti kuin palkkaamalla työntekijöitä.
Ainoa millä voimme ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntamme on saamalla aikaiseksi talouskasvua. Se onnistuu siten, että yritykset kasvavat ja saamme lisää yrittäjiä.
Hyvin pieni osa yrityksistä nostaa maksimi osinkoja 7,5 % verolla. Yrityksen taseessa tulee olla 2 miljoonaa euroa, jotta 150 000 euroa voidaan nostaa 7,5 % verolla. Siihen saa tehdä todella paljon töitä! Siihen tietenkin moni pyrkii, mutta ei se kovin helppoa ole.
Mikäli osinkoverotusta kiristetään, yritykset jakavat vähemmän osinkoa eikä valtion kassaan kilahda uusia suunniteltuja verotuloja. Tällä päinvastoin saadaan enemmän haittaa kuin hyötyä aikaiseksi. Osinkoverotusta voidaan kyllä uudistaa, mutta kiristää sitä ei saa.
Suomi on jäänyt pahasti jälkeen muista Pohjoismaista, niin velkasuhteessa kuin talouskasvussa. Nyt tarvitsemme pikaisesti toimenpiteitä, joilla kannustetaan työntekoon ja yrittäjyyteen, jotta saamme suunnan käännettyä.
Etelä-Koreassa aiotaan nostaa viikkotyötuntimäärää 69 tuntiin ja Suomessa puhutaan nelipäiväisestä työviikosta. Olemmeko tosiaan niin tehokkaita työssämme? Onko meillä tähän varaa? Tällaiset suunnitelmat kuin osinkoverotuksen kiristäminen ja työajan lyhentäminen eivät millään tavalla rohkaise yrittäjiä kasvattamaan yrityksiään tai kannusta ylipäätään minkäänlaiseen yrittäjyyteen.
Nyt on oikea aika kuunnella yrittäjiä, ja luoda enemmän kasvumyönteistä asennetta!
Noora Fagerström
Yrittäjä
Kansanedustajaehdokas