Maallikkojen mielenterveystyötä

Nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuus on viime aikoina kehittynyt hyvään suuntaan, vaikka parannettavaa vielä riittääkin. Korjaavien palveluiden lisäksi täytyy silti muistaa myös ennaltaehkäisy, ja siihen tarvitaan paljon muutakin kuin palveluita. Tarvitaan asennemuutos.

Esimerkkinä olkoon eräs parikymppisenä saatu diagnoosi, joka auttoi ymmärtämään omaa mielenmaisemaa muttei varsinaisesti korjannut mitään ongelmia. Yksinkertainen syy siihen oli, ettei ollut ilmennyt erityisiä ongelmia. Tämä nuori aikuinen oli menestynyt koulussa ja saanut ystäviä ympärilleen. Itsetunto oli kunnossa. Diagnoosi kuitenkin osoitti, että henkilö oli neuroepätyypillinen. Siis poikkeava.

Jostain syystä kukaan ei ollut hoksannut tätä epätyypillisyyttä. Toki värikäs persoonallisuus ja omintakeinen tapa ajatella asioista oli pantu merkille, mutta sitä pidettiin ennemmin normaaliin ihmisyyteen kuuluvana vaihteluna kuin minkäänlaisena poikkeavuutena. Vanhemmat eivät korostaneet erilaisuutta vaan näkivät lapsessaan omaperäisyyttä ja lahjakkuutta. Koulussa opettajat antoivat nuoren oppilaan opiskella omalla tavallaan, tarvittaessa luokan ulkopuolella tai musiikkia kuunnellen. Vaikka osa muista oppilaista ehkä vierasti omalaatuisuutta, ystäviä oli silti ympärillä – ja on edelleen.

Neuroepätyypillisyys ei automaattisesti tarkoita ongelmia. Oikeastaan kyse on normaalista tilastollisesta vaihtelusta. Maailma tietysti toimii keskivertoihmisten ehdoilla, ja jakauman laidoilla eläminen on usein hankalaa juuri siitä syystä. Mutta osaamista arvostavassa sivistysvaltiossa ihmisiä pitäisikin kannustaa keskinkertaisuuden sijasta erinomaisuuteen, eli juuri sinne normaalijakauman laita-alueille.

Ammattilaisten tekemä mielenterveystyö on äärimmäisen arvokasta, mutta mielestäni se ei yksinkertaisesti riitä. Huomattavan suuri osa mielenterveyden ongelmista voitaisiin ehkäistä ennalta, jos pystyisimme kohtaamaan toiset aidosti ihmisinä ja osaisimme ihailla heidän ainutlaatuista erinomaisuuttaan. Ehkä palvelutkaan eivät olisi niin ruuhkautuneita kuin ne nykyään ovat ja ammattilaisten työpanos voitaisiin kohdentaa sitä eniten tarvitseville.

Ihannemaailmassa jokainen saa kasvaa parhaaksi versioksi itsestään, vahvuuksiaan vaalien ja omaan persoonaansa tukeutuen. Laadukkailla palveluilla hoidetaan tehokkaasti ongelmia, mutta ennaltaehkäisyyn ei välttämättä tarvita muuta kuin jokaisen ihmisen kohtaamista omana ihanana itsenään. Tässä yhteydessä vastuu on kaikilla – perheenjäsenillä, naapureilla, luokkatovereilla, opettajilla ja jopa satunnaisilla ohikulkijoilla.

Sami Kanerva

Aluevaltuutettu ja aluehallituksen jäsen, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue