Mitä seuraavaksi?
Vuosikausia puuhattu sote-uudistus alkaa viimein tulla valmiiksi, kun hyvinvointialueiden toiminta vakiintuu. Onko sote nyt siis valmis? Vastaako nykyinen järjestelmä, missä 21 hyvinvointialuetta järjestää palvelut ja valtio rahoituksen, suomalaisten tarvetta vaikkapa seuraavat 50 vuotta? Tuskinpa.
Sote-uudistuksen taustalla vaikuttaneet tekijät, kuten ikääntyminen, taloudellisen kestävyyden haasteet ja henkilöstön saatavuus eivät ole poistuneet minnekään. Tämä tarkoittaa sitä, että myös sote-järjestelmää on jatkuvasti uudistettava.
Haaste on se, ettei Suomessa enää sote-uudistuksen toteuduttua käydä keskustelua siitä, mihin suuntaan seuraavaksi edetään. Esimerkiksi hyvinvointialueiden osalta tulisi ratkaista se, toimivatko ne tulevaisuudessakin vahvassa valtionohjauksessa ja täten eräänlaisina kumileimasimina, vai tulisiko alueille antaa vahva itsehallinto ja käytännössä tämän edellytyksenä oleva verotusoikeus.
Tietysti on tärkeää antaa alueille työrauha, mutta keskustelu niiden suunnasta tulisi jo aloittaa, sillä muutoksessa kestää pitkään. Esimerkiksi nyt toteutuneen sote-uudistuksen valmistelun voidaan katsoa käynnistyneen jo Matti Vanhasen ensimmäisen hallituksen aikaan 20 vuotta sitten. Jos muutosten tekemisessä kestää vastaisuudessakin yhtä pitkään, olisi meidän syytä kääntää katse vuosien 2040-2050 tarpeisiin ja aloittaa tarpeelliset uudistukset viipymättä.
Ennen pitkää on välttämätöntä käydä avoin keskustelu siitä, mitä julkiseen sote-palveluvalikoimaan sisältyy. Miten esimerkiksi suhtaudumme uusiin kalliisiin lääkkeisiin tai vain vähäisesti terveyshyötyjä tuottaviin hoitoihin? Jo nykytilanteessa lääkärikunta tekee tällaista priorisointia arjessaan kunkin potilaan tilanteesta ja tarpeista riippuen, mutta isommassa kuvassa palvelujen sopeuttaminen yhteiskunnan resurssien mukaisiksi on poliittisten päättäjien kannettavaksi kuuluva vastuu.
Keskeisin sote-järjestelmän muutosta ohjaava tekijä on henkilöstön saatavuus. Jo nyt päätökset palveluverkosta, terveysasemien aukiolosta, yöpäivystysten laajuudesta tai valtakunnallisesta sairaalaverkosta ovat ennen kaikkea henkilöstön saatavuudesta riippuvaisia. Jos haluamme Länsi-Uudellamaalla menestyä, on meidän välttämätöntä pitää hyvää huolta työntekijöistämme ja työnantajakuvastamme. Se erottaa tulevaisuuden hyvinvointialueiden parissa jyvät akanoista.
Hyvinvointialueilla onneksi tapahtuu kehitystyötä koko ajan. Tästä Länsi-Uusimaa on hyvä esimerkki ammatinharjoittajamalleineen ja tietojohtamisineen. Todennäköisesti paras ratkaisu tulevaisuuden haasteisiin löydetäänkin alueiden kehitystyöstä ponnistaen. Valtion taholta tulisi huolehtia siitä, ettei lainsäädännöllä turhaan rajoiteta tätä alueiden kehittämistyötä. Lainsäädännöllä on tietysti varmistettava tietyt reunaehdot, kuten palveluiden saatavuuden turvaaminen, mutta liian tiukka sääntely voi estää uusien ratkaisujen syntymisen.
Toisaalta alueita on palkittava myös vaikeiden päätösten tekemisestä. Hyvinvointialueille on jo Marinin hallituksen toimesta asetettu tiukat taloudelliset reunaehdot. Länsi-Uudellamaalla on ponnisteltu ahkerasti näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Jos valtio sittemmin suhtautuu itse asettamiinsa taloustavoitteisiin lipsuen ja leväperäisesti, ei järjestelmää voi pitää läksynsä lukeneiden hyvinvointialueiden näkökulmasta oikeudenmukaisena. Tällöin kuihtuvat myös kannustimet vaikeiden päätösten tekemiselle jatkossakin.
Ville Laakso
Kirjoittaja on Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja ja aluehallituksen jäsen.