Pelastetaan pelastustoimi!

Hyvinvointialueiden rakentaminen on ollut valtava muutos, jonka vaikutukset näkyvät niin sosiaali- ja terveyspalveluissa kuin pelastustoimessakin. Kun rakenteita yhtenäistetään ja etsitään säästöjä, houkutus keskittää palvelut suuriin yksiköihin on ollut suuri. Mutta pelastustoimen kohdalla tämä ajattelu on erittäin vaarallista. 

Pelastustoimi ei ole vain arjen hälytyksiä, vaan myös yhteiskunnan varautumisen kivijalka. Keskittämällä resursseja ja päätöksentekoa suuriin hallinnollisiin yksiköihin menetämme sen, mikä on toiminnan vahvuus: paikallisen tuntemuksen, nopeat vasteet ja kyvyn huomioida alueiden erilaiset riskit. 

Maailma ympärillämme on muuttunut entistä arvaamattomammaksi. Turvallisuuspoliittinen tilanne on epävakaa, hybridiuhat ja kyberriskit lisääntyvät, ja ilmastonmuutos tuo mukanaan yhä rajumpia sään ääri-ilmiöitä. Juuri tällaisessa ajassa pelastustoimen pitäisi olla mahdollisimman lähellä ihmisiä, kyetä liikkumaan nopeasti ja varmistamaan, että apu saadaan paikalle myös silloin, kun yhteydet katkeavat tai perinteiset rakenteet horjuvat. 

Keskittämisen perusteluksi esitetään usein taloudellisia realiteetteja. On totta, että Suomi elää velkakierteen varjossa ja että julkisen talouden liikkumavara on kaventunut. Mutta säästöt, jotka haetaan pelastustoimesta, voivat osoittautua näennäisiksi. Jokainen minuutti, jonka apu myöhästyy, maksaa yhteiskunnalle enemmän menetettyinä ihmishenkinä, omaisuutena ja toipumisen kuluina. 

Siksi pelastustoimen lähipalvelut on nähtävä ennen kaikkea osana turvallisuuspolitiikkaa, ei hallinnollisena tai taloudellisena järjestelynä. Tarvitsemme mallin, jossa paikalliset asemat ja osaaminen turvataan, ja jossa alueiden erityispiirteet otetaan tosissaan. Hyvinvointialueet voivat tarjota puitteet yhteistyölle ja resurssien jakamiselle, mutta ne eivät saa muuttua portiksi keskittämiseen, joka nakertaa kansalaisten turvaa. 

Pelastustoimi on viime kädessä yhteiskunnan turvaverkko. Se on verkko, joka repeää nopeasti, jos sen solmuja harvennetaan. Silloin hinnan maksavat ne, jotka apua eniten tarvitsevat. 

Myös hyvinvointialueet voisivat muuttaa ajattelua ja nähdä sote:n lähipalvelut mahdollisuutena, eikä uhkana.  

Kenneth Morelius 

Aluevaltuutettu 

Henkilöstöjaoston jäsen