Uudenmaan Kokoomus nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Uudenmaan Kokoomuksen piirihallitus on nimennyt ensi kevään eduskuntavaaleihin ehdolle kaksi uutta ehdokasta. Uudet ehdokkaat ovat yhteiskuntasuhdepäällikkö, kaupunginvaltuutettu Simon Elo sekä valtuustoryhmän puheenjohtaja, ministerin erityisavustaja Emma-Stina Vehmanen. Molemmat nimetyt ovat Espoosta.
Nimeämisten myötä Uudenmaan Kokoomuksella on nyt yhteensä 31 nimettyä eduskuntavaaliehdokasta.
Uudenmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Janne Pesonen viestii vahvaa tyytyväisyyttä tehtyjen nimeämisten osalta.
– Elo ja Vehmanen edustavat aiemmissa vaaleissa vahvoja näyttöjä antanutta pitkän linjan osaajakaartiamme. Tutkimuspohjaisesti tarkasteltuna molempienehdokasprofiileille on vaalipiirissä vahvaa kysyntää ja kun sen yhdistää aiempaan kokemukseen vaaleista, ennustan molemmille vahvaa vaalitalvea.
Elo korostaa rakentavamman poliittisen keskustelun tarvetta.
– Uskon, että usea suomalainen on väsynyt politiikassa esiintyvään riitelyyn ja vihanlietsontaan. Haluan olla ääni politiikkaan väsyneille, jotka kaipaavat muutosta ja hyviä käytöstapoja. Keskitytään siihen mikä suomalaisia yhdistää ja laitetaan talous kuntoon!
Vehmanen puolestaan painottaa koulutuksen, vastuullisen taloudenpidon ja kestävän kasvun merkitystä.
– Minulle tärkeitä teemoja politiikassa ovat koulutus ja sivistys, byrokratian purkaminen sekä vastuullinen ilmasto- ja luontopolitiikka. Julkista taloutta pitää hoitaa vastuullisesti, markkinataloutta puolustaa ja verotuksen kannustaa ahkeruuteen sekä yrittäjyyteen. Kokeneena päättäjänä haluan olla rakentamassa Suomea, jossa asiat ovat tulevaisuudessa paremmin meille kaikille.
Loput Uudenmaan Kokoomuksen kuusi eduskuntavaaliehdokasta nimetään ja julkistetaan lähikuukausina.
– Kiinnostus eduskuntavaaleja kohtaan vaikuttaisi olevan varsin hyvällä tasolla. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että saamme jalkeille jopa viime vaalien ennätysäänimäärän tuonutta listaa kovemman ehdokaslistan, fiilistelee Uudenmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Janne Pesonen.
Listaus 13.10.2026 mennessä nimetyistä kansanedustajaehdokkaista
| Nimi | Paikkakunta | Titteli |
| Aura Anssi | Vantaa | Kaupunginvaltuutettu, yrittäjä |
| Bergsten Janette | Vihti | Sairaanhoitaja AMK |
| Elo Simon | Espoo | Yhteiskuntasuhdepäällikkö, kaupunginvaltuutettu |
| Fagerström Noora | Espoo | Yrittäjä, kansanedustaja |
| Hakala Heli | Vantaa | Erityisopettaja, teologian maisteri |
| Hietanen-Tanskanen Ira | Espoo | Juristi, varatuomari |
| Ijäs Seppo | Porvoo | Vanhempi konstaapeli, poliisi |
| Karemo Jenni | Vantaa | Rehtori, MuM |
| Kasonen Mika | Vantaa | Ylikonstaapeli, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja |
| Katainen Mervi | Espoo | Valtiotieteiden tohtori, kaupunginhallituksen puheenjohtaja |
| Kauma Pia | Espoo | Kansanedustaja, KTM |
| Keto-Huovinen Pihla | Mäntsälä | Kansanedustaja |
| Laiho Mia | Espoo | Kansanedustaja, erikoislääkäri |
| Limnell Jarno | Espoo | Kansanedustaja |
| Multala Sari | Vantaa | Ympäristö- ja ilmastoministeri, kansanedustaja |
| Mäki Mari | Kerava | Erityisasiantuntija, HTM |
| Nummela Nina | Vantaa | Yrittäjä, varakansanedustaja |
| Piirtola Mikko | Lohja | Asianajaja, varatuomari |
| Päivärinta Susanne | Espoo | Kansanedustaja |
| Rantala Henriina | Nurmijärvi | Vaikuttajaviestinnän konsultti, VTM |
| Rokkanen Sakari | Vantaa | Ekonomisti, VTM |
| Sahiluoma Anna | Kirkkonummi | Asiantuntija, kunnanhallituksen puheenjohtaja |
| Sammallahti Tere | Espoo | Kansanedustaja, insinööri (YAMK) |
| Seifulla Fehime | Hyvinkää | Yrittäjä |
| Stenvall Nora | Espoo | Yrittäjä, toimitusjohtaja |
| Tupamäki Binga | Kauniainen | Kokoomusnuorten puheenjohtaja, lakimies |
| van Schevikhoven Willem | Järvenpää | Yrittäjä, Senior Analyst |
| Vanhanen Joel | Espoo | Liikkeenjohdon konsultti, KTM |
| Vehmanen Emma-Stiina | Espoo | Valtuustoryhmän puheenjohtaja, KTM |
| Vestman Heikki | Sipoo | Kansanedustaja, lakimies |
| Vuornos Henrik | Espoo | Kansanedustaja |