Mikä ratkaisuksi hoitajapulaan?

Hoitajapulasta on viime vuosina puhuttu paljon. THL on arvioinut, että vuoteen 2040 mennessä sosiaali- ja terveysalalle tarvitaan 200 000 uutta työntekijää. Väestön ikääntyminen näkyy luvuissa kahdella tavalla: hoivaa tarvitsevien määrä kasvaa ja samanaikaisesti työvoiman saatavuus heikkenee, kun työikäiset ikäluokat ovat eläkkeelle jääviä ikäluokkia pienempiä.  

Sekin on yleisesti tiedossa, että yksittäistä poppakonstia tilanteen ratkaisemiseksi ei ole, vaan on tehtävä monia erilaisia toimenpiteitä ja keksittävä vielä tukku uusiakin. Tyypillisesti mainittuja keinoja ovat ulkomaisen työvoiman rekrytointi ja koulutuspaikkojen lisääminen. Lisäksi pitää parantaa mm. johtamista, työolosuhteita ja henkilöstön työhyvinvointia. Koulutuspaikoista päätetään valtion tasolla, mutta muiden toimien osalta käytännön toteutus on – tässäkin asiassa – pitkälti hyvinvointialueiden vastuulla. 

Kuten koko hyvinvointialueuudistuksen onnistumiseksi, tarvitaan myös hoitajapulan ratkaisemiseksi kokonaisvaltaista ja ennakkoluulotonta ajattelua. Hoitajien aika on tällä hetkellä yksi sote-alan kriittisimmistä resursseista, joten on tarkan pohdinnan paikka, mihin hoitajien aikaa käytetään. Vastaus on suhteellisen helppo: hoitajien aika tulisi käyttää ennen kaikkea ihmisten hoivaamiseen ja kohtaamiseen. Se vaatii jo huomattavasti enemmän ajatustyötä, mitkä tehtävät ovat sellaisia, joihin voidaan saada apua teknologiasta, digitalisaatiosta tai uudenlaisesta tehtäväjaosta.  

Etävastaanottoja ym. digitalisaation mahdollistamia ratkaisuja hyödynnetään jo monissa palveluissa. Myös esimerkiksi erilaiset etäluettavat laitteet tai vaikkapa lääkkeiden koneellinen annosjakelu ovat jo arkipäivää ja hyviä esimerkkejä ihmisten työaikaa säästävistä innovaatioista – ja uusia tulee jatkuvasti. Parhaita käytäntöjä onkin otettava käyttöön nykyistä ripeämmin ja laajemmin. 

Tehtäväjaon osalta on oleellista, ketkä mitäkin tehtäviä hoitavat. Suomessa hoitajien työnkuvaan kuuluu monia sellaisia tehtäviä, joita muissa maissa hoitavat lääkärit. Tämä on järkevää, koska hoitajien hyvä koulutus ja osaaminen sen mahdollistavat. Samalla tavalla pitäisi miettiä, mitkä hoitajien tehtävistä ovat sellaisia, joihin ei välttämättä tarvita sairaanhoitajan tai lähihoitajan koulutusta, vaan ennen kaikkea halua auttaa ja kykyä olla ihmisten kanssa. Hoiva-avustajien osuuden kasvattaminen nykyisestä on yksi keino rekrytoida sote-alalle uutta työvoimaa ja jakaa tehtäviä uudelleen niin, että kukin ammattiryhmä saa keskittyä koulutustaan vastaaviin tehtäviin. 

Tulevan eduskunnan työlistalla on toivottavasti myös hoitajamitoituksen uudistaminen. Mielestäni paras ratkaisu olisi, että hoitajamitoitus muutettaisiin perustumaan yksilökohtaisiin tarpeisiin kaavamaisen laskentamallin sijaan. Minimissään mitoitusta pitäisi uudistaa niin, että uudet käytännöt ja teknologiset ratkaisut huomioitaisiin hoitajamitoituksessa. Myös nykyisen hoitajamitoituksen tarkoitus on kyllä hyvä, mutta nykymalli on osoittautunut käytännössä toimimattomaksi ja johtanut osaltaan tilanteeseen, jossa ihmisiä hoidetaan väärissä paikoissa ja koko sote-järjestelmä sakkaa. 

Hyvinvointialueen päättäjän näkökulmasta ykköstoiveeni uudelle eduskunnalle onkin, että sote-sääntelyä purettaisiin pikaisesti mm. hoitajamitoituksen järkevöittämiseksi, uudenlaisten työnjaollisten ja teknisten ratkaisujen mahdollistamiseksi ja työperäisen maahanmuuton sujuvoittamiseksi. Hoitajapula vaatii ratkaisuja, eikä ylisääntely ole yksi niistä. 

Mervi Katainen 

Kokoomuksen aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja, Länsi-Uusimaa