Perhevapaauudistus – Lisää vapautta, vähemmän kiintiöitä

www.youtube.com/watch?v=VmF0Jf1BlQ4

Viime vuosina jokaisen puolueen ohjelmiin on noussut esitys perhevapaiden uudistamisesta, mallien vaihdellessa laidasta laitaan. Perhevapaata pidetään nykyään virheellisesti vanhemmille myönnettävänä etuisuutena, vaikka sen pohjimmainen tarkoitus pitäisi olla lapsen edun takaaminen.

Tällä hetkellä käydystä perhevapaakeskustelusta jää lähinnä sellainen kuva, ettei maailman koulutetuimpiin kuuluva ihmisryhmä, eli suomalaiset, osaa tehdä perhevapaiden suhteen hyviä valintoja ilman valtiovallan pakkokeinoja. Osa poliitikoista vieläpä yrittää saada lapset jo taaperoikäisinä valtion kasvatuslaitoksiin aivan niin kuin vanhemmat olisivat suurin uhka lastensa hyvinvoinnille.

Olen erityisen huolissani siitä keskushallinnon kaikkivoipaisuuteen uskovan poliittisen laidan ajatuksesta ajaa erilaisia pakkokiintiömalleja, kuten 6+6+6-mallia. Niitä edistävät poliittiset ohjelmat ja poliitikot yleensä ilmoittavat motiivikseen valtiovallan pakottaman sukupuolten välisen lopputulosten tasa-arvon perhevapaiden jakautumisessa. Olen käynyt aikaisemmalla videolla läpi argumentteja ja tutkimuksia, joilla noita keskushallintoutopistien malleja on edistetty, joten ei niistä sen enempää. Minustakin nykyinen systeemi on omalta osaltaa kehno ja sitä tulee uudistaa, muuta moraalisesti kestävänä motiivina pitää olla suomalaisten lisääntyvä vapaus ja lapsen etu.

Suomalaisten kaipaamaan vapautta on se, että lasten vanhemmilla on mahdollisimman hyvä mahdollisuus pitää perheestään huolta parhaaksi katsomallaan tavalla. En usko monenkaan suomalaisen haluavan, että valtio tunkeutuu heidän yksityiselämäänsä päättämään kenen täytyy käyttää minkäkin kokoinen siivu perhevapaista. Emmehän me halua valtiota kyttäämään ihmisten makuuhuoneisiinkaan! Miksi me siis haluaisimme valtion mikromanageroimaan perheiden sisäistä päätöksentekoa?

Ehdottomasti paras perhevapaamalli on sellainen, että myönnetyt perhevapaat seuraavat lasta. Tällöin niin lapsen vanhemmilla on tasapuoliset mahdollisuudet päättää lapsensa parhaaksi, oli vanhemmat sitten yrittäjiä, työntekijöitä tai jotain muuta. Tällöin yhteiskunnan antama tuki koskisi jokaista lasta, jonka vanhemmat sitten päättäisivät vapaapäivien jakaantumisesta.

Esimerkiksi työttömillä vanhemmilla olisi mahdollisuus käyttää perhevapaakiintiöstä päiviä lapsenhoitoavun hankkimiseen käydessään työnhaussa. Päihteisiin addiktoituneet vanhemmat voisivat antaa vapaansa esimerkiksi sukulaisilleen tai muulle halukkaalle ulkopuoliselle, jolla on paremmat edellytykset huolehtia lapsesta. Yrittäjävanhemmat voisivat päästä nopeammin takaisin töihin pyytämällä uransa loppupuolella tai eläkkeellä olevia vanhempiaan lastenhoitoavuksi kohtuullista korvausta vastaan. Nämä ovat toki vain muutamia esimerkkejä, mutta tällainen järjestelmä antaisi perheille sitä paljon kaivattua joustavuutta ja vapautta kangistamatta perhepolitiikkaa keskushallintofetisistien työkaluksi.

Jos yhteiskuntana päätämme tukea perheitä esimerkiksi lakisääteisillä vapaapäivillä, niin kustannuksia ei voida maksattaa yrityksillä, vaan yhteisestä pussista. Kun työnantajille kompensoidaan työntekijän vapaalle jäämisestä syntynyt haitta, työelämän pelikenttä tasaantuu ja nuorten naisten palkkaamiseen liittyvä riski tasaantuu. Toki toivoisin tällaisen muutoksen myötä suomalaisen yrityskulttuurin muuttuvan mahdollisuuksien mukaan joustavammaksi niin perheellisille kuin kaikille muillekin.

Vakiovastaus tällaiseen vapauteen on tietysti se, että jos vanhempia ei pakoteta kiintiöin, ei lopputulosten tasa-arvoa perhevapaiden jakautumisessa koskaan saavuteta. Minusta ei tarvitsekaan. Eivät suomalaiset naiset ole mitään keskussuunnitteluvapahtajaa tarvitsevia ääliöitä, jotka pitää pelastaa omalta tyhmyydeltään, vaan itsenäisiä ja normaaliin perheensisäiseen neuvotteluun kykeneviä täysivaltaisia yksilöitä.

Vapautta ja lapsen etua korostavassa perhevapaamallissa vanhempainvapaat voidaan jakaa perheen päätöksellä tasan. Enkä suoraan sanottuna keksi, miksi tällaisen hetero-oletetun ydinperheoletetun miesoletettukaan vaatisi mitään sen vähempää? Mutta toisaalta, minä en olekaan niitä ihmisiä, jotka kuvittelevat tietävänsä muiden puolesta, miten heidän pitää elämänsä järjestää ollakseen onnellisia.

Älkääkä ymmärtäkö väärin. Minä kannustan ehdottomasti kaikkia vanhempia vaatimaan osansa perhevapaista. Perhevapaiden jakautumista tarkastelevien tilastojen valossa sanon erityisesti miehille, että kannattaa pohtia, onko parempi investointi olla lapsen kanssa kotona vai tekemässä uraa työpaikalla? Koska sitä asiaa ei tajua ennen kuin on liian myöhäistä, niin evästän hieman: Niitä vauvan tai taaperoikäisen kanssa vietettyjä ainutlaatuisia hetkiä ei saa millään rahamäärällä ostettua takaisin, kun ne kerran menevät ohi. Lupaan ja vannon, että yksikään vanhempi ei saattohoidossa harmittele olleensa liian vähän töissä.

Itse jouduin huonoon rakoon osuneen työttömyyden ja uuden työn alkamisen takia käytännössä jättämään omat perhevapaani minimiin. Kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, se on elämää. Jos pakkokiintiömalli olisi ollut tuolloin voimassa, olisi työnantaja heti laskenut, että tulen jäämään pitkälle vapaalle oltuani vain tovin töissä, ja todennäköisesti jättänyt minut palkkaamatta. Esittämälläni perhevapaamallilla rekrytointi olisi ollut näiltä osin riskitön ja esimerkiksi lyhennetty työviikko tai muut erikoisjärjestelyt helpommin sovittavissa.

Perhevapaauudistuksesta ei siis tule tehdä työkalua lopputulosten tasa-arvon saavuttamiseksi, jäykkien kiintiöiden luomiseksi ja perheiden autonomian murentamiseksi. Päin vastoin, perhevapaajärjestelmä tulee uudistaa esittämälläni tavalla niin, että se lisää perheiden itsemääräämisoikeutta ja joustavoittaa työmarkkinoita. Se on niin lapsen, vanhempien kuin yhteiskunnankin etu.

Jos tykkäät puhua politiikkaa, tsekkaa myös nämä kanavat:
FACEBOOK
YOUTUBE
TWITTER
INSTA (politiikka)
INSTA (vapaa-aika)