Sipoon Sanomat: Eduskuntaan noussut Vestman kampanjoi ahkerasti vielä vaaliviikolla – ”Teimme kaikkemme”

Sipoosta uutena kansanedustajana Arkadianmäelle valittu Kokoomuksen Heikki Vestman kertoo kiertäneensä vielä vaaliviikolla ahkerasti ympäri Uuttamaata. – Uskon perinteiseen kentällä oloon, ihmisten kohtaamiseen. Siksi tein jalkatyötä vielä vaaliviikollakin joka päivä. On ollut kiva huomata,…

Sipoon Sanomat: Heikki Vestman perustuslakivaliokuntaan – “Se on painava paikka, jossa voin palvella isänmaata”

Kokoomuksen sipoolainen kansanedustaja Heikki Vestman saa hyvät mahdollisuudet vaikuttavaan eduskuntatyöskentelyyn. Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää häntä perustuslakivaliokunnan jäseneksi. Lisäksi hän on valikoitunut talousvaliokunnan sekä ympäristövaliokunnan varajäseneksi. Kokoomus ei ole hallituspuolue, mutta perustuslakivaliokunnassa kansanedustajilla on…

Sipoon Sanomat: Kuntalaisaloite koirametsästä luovutettiin valtuuston puheenjohtaja Vestmanille

Koiranomistajat luovuttivat maanantaina kuntalaisaloitteen koirametsästä henkilökohtaisesti Sipoon kunnanjohtajalle Mikael Grannakselle sekä kunnanhallituksen ja valtuuston puheenjohtajille Kaj Lindqvistille ja Heikki Vestmanille. ALUNPERIN nimiä aloitteeseen alettiin kerätä jo syksyllä 2020 ja aloite oli tarkoitus luovuttaa kunnalle joulukuussa,…

Sipoon Sanomat: Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Vestmanin mukaan ihmisten rakentamisaikeita ei voida määräämättömäksi ajaksi hyllyttää

Jatkossa Sipooseen rakentamista suunnittelevien lupahakemusrumba voi helpottua, jos uusi rakennuslaki menee läpi. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2024 alussa.   Ennen kuin rakennuslupa uudelle rakennuspaikalle voidaan myöntää alueelle, jolla…

Sisäministeriössä turvataan poliisin toimintakykyä ja Helsinki-Vantaan roolia Pohjois-Euroopan lentohubina

Tämä hallitus on pysäyttänyt poliisien määrän vähenemisen. Nyt poliisin määrärahoja täydennetään vajaalla 20 miljoonalla eurolla, jonka myötä pystymme hieman kasvattamaan poliisien määrää noin 7200 poliisin tasolle ensi vuonna. Helsinki-Vantaan lentoasemalla on iloinen haaste. Sieltä pääsee yhä useampaan paikkaan, kun yhä useampi lentoyhtiö käyttää Helsinkiä vaihtoasemana erityisesti Aasian ja Euroopan välisillä lennoilla. Sujuva rajatarkastus on keskeinen […]

The post Sisäministeriössä turvataan poliisin toimintakykyä ja Helsinki-Vantaan roolia Pohjois-Euroopan lentohubina appeared first on Kai Mykkänen.

Sivistysvaliokuntaa kahdeksan vuotta johtanut Raija Vahasalo palasi varasijalta eduskuntaan – pistäisi uusiksi oppilashuoltolain ja lisäisi opetuksen laadun velvoittavuutta

Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Raija Vahasalo suuntaisi panostuksia peruskouluun ja yleisesti koulutusjärjestelmän alkupäähän. (KUVA: HEIDI PIIROINEN) – linkitetty HS.fi-sivulta Niko Vartiainen HS Julkaistu: 14.4. 2:00 KAHDEKSAN vuotta eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtajana toimittuaan Raija Vahasalo (kok) oli uuden…

Sote – arvioinnin aika on nyt

Sotesta on käynnistynyt suurempi myrsky kuin osasin odottaa, mutta onneksi asia-argumenttien arviointiin on vielä runsaasti aikaa.

Hämmentävän paljon aikaa on käytetty keskustelemaan siitä, miksi valitsin tämän ajankohdan tai “miksen ole puhunut asiasta kolmeen vuoteen”.

Jokainen ajankohta ennen kuin laki on hyväksytty on tarkastelijasta riippuen hyvä tai huono. Joka tapauksessa silloin on ainoa ajankohta vaikuttaa lakiin.

Esimerkiksi työttömyysturvan aktiivimalli hyväksyttiin joulukuussa 2017, mutta SAK järjesti siihen liittyvän mielenilmauksen helmikuussa 2018. Tämä vaikuttamistapa on demokratiassa aivan yhtä sallittu, muttei välttämättä yhtä hedelmällinen.

Parlamentaarinen demokratia toimii silloin, kun eduskunta käy aitoa mielipiteenvaihtoa. Se edellyttää sitä, että perehdytään siihen mistä ollaan päättämässä. Mihin eduskuntaa muuten tarvitaan? Lain hyväksymisen aika on myöhemmin. Valinnanvapauslaki ei ole vielä eduskunnassa.

Halusin keskiviikkona herätellä asiasta julkista keskustelua, koska aihe on vakava. Jos aihe ei olisi vakava, keskustelua ei olisi syntynyt.

Olen pahoitellut aiheesta syntynyttä hankalaa tilannetta eduskuntaryhmän kollegoilleni. Olen toiminut asiassa itsenäisesti, kannan siitä vastuun ja annan tukeni kokoomuksen ministeriryhmälle ja johdolle. Ymmärrän myös sen, että kollegat eivät ymmärrä, miksi asetin heidät hankalaan tilanteeseen. Tänään on luottamuslauseäänestys eduskunnassa ja äänestän hallituksen luottamuksen puolesta.

Silti väitteet siitä, etten olisi puhunut näistä aiheista kolmeen vuoteen eivät pidä paikkaansa. Esimerkiksi Osmo Soininvaara on useasti blogeissaan viitannut sote-näkemyksiini. Jotenkin hän on saanut ne selville, vaikkei hän istu kokoomuksen ryhmäkokouksissa. Olen puhunut mallin haasteista ryhmässä, seminaareissa ja haastatteluissa. Kävimme sotesta myös laajaa keskustelua kokoomuksen puheenjohtajakampanjan yhteydessä. Tein jo silloin kantani selväksi.

Hallituspuolueen kansanedustajana on korkea kynnys lähteä revittelemään kriittisiä ajatuksia julkisuudessa. Varsinkin, kun puhutaan tämän kokoluokan uudistuksesta. Nyt nähdään seuraukset. Asia tuskin olisi oleellisesti eri, jos malli olisi ollut näin pitkällä jo syksyllä ja olisin tehnyt laskelmat silloin.

Arvioin myös, että EU-tuomioistuimen Slovakia-päätöksen jälkeen valinnanvapauslain asema on muuttunut merkittävällä tavalla. Eduskunta joutuu arvioimaan kokonaisuutta uudessa tilanteessa, jossa valinnanvapauden tosiasiallinen toteutuminen ei ole välttämättä riippuvainen siitä, hyväksyykö eduskunta lain.

Mitä tulee kompromisseihin – koko elämä on kompromisseja ja erityisesti politiikka koalitiohallituksessa on sitä. Kompromissi tarkoittaa kuitenkin määritelmällisesti sitä, että annetaan jotain, jotta saadaan jotain. Jos annetaan, muttei saada, sille on suomeksi yksi sana: tappio.

Monella on perustellut odotukset siitä, että mallia saadaan tulevaisuudessa säädettyä parempaan suuntaan. Kunnioitan sitä. Aion myös käydä lakipaketin huolellisesti läpi eduskuntakäsittelyn aikana.

Kokoomuslaisia yhdistää positiivinen suhtautuminen markkinatalouteen, vaatimus vastuullisesta talouspolitiikasta, ihmisten suuremmasta päätäntävallasta omiin asioihin ja alhaisemmista veroista. Kokoomuksella on kaikki edellytykset tavoitella pääministeripuolueen asemaa. Hyvä ei mene keskustelusta rikki, vaan vahvistuu.

 

0

Sisällön loppu

Sisällön loppu