Tarvitsiko uusi Ruokavirasto todella 58 000 €:n logon?

Ehdokkaiden blogit

Leikitään, että olet perustamassa uutta yritystä ja sinun pitäisi saada firmalle logo ja visuaalinen opas. Maksaisitko työstä 500 euroa vai mieluummin vaikkappa 58 000 euroa?

Esimerkki on toki kuvitteellinen, ei yhdelläkään yrittäjällä ole varaa maksaa tuollaista rahaa logosta. Uudella Ruokavirastolla taas on rahaa ja sitä laitettiin haisemaan oikein suuren maailman tyyliin, kokonaiset 58 000 euroa.

Vertailun vuoksi, tuo meikäläisen naamasta tyylitelty logo ei maksanut mitään ja vaikka sen suunnitellut ystäväni olisi siitä rahaa ottanutkin vastaan, niin kustannus olisi laskettu satasissa.

"Suunnittelun hintalappu päätettiin Seppälän mukaan jättää alle 60 000 euron, jolloin suunnittelua ei tarvinnut erikseen kilpailuttaa. …suunnittelussa pyrittiin toimimaan kustannustietoisesti eli käytännössä selvitettiin, miten paljon vastaavan kaltaiset hankkeet ovat maksaneet."

Voi hyvä helevetti sentään, tekisi mieli rapsuttaa aivokurkiaista korvan kautta samppanjavispilällä, tässä on nimittäin Suomi-virastojargoni-Suomi-sanakirjasta kohta "näin tämä on aina ennenkin tehty.

Julkinen sektori ei kilpailuta tällaisia projekteja, koska se vaatisi osaamista, jota virastoilla ei ole sekä työtä, jota niissä ei haluta tehdä. Niinpä tällaiset logohankkeet maksavat aina n. 58 000 euroa, sopivasti alle kilpailutusrajan. Ja kun muita samanlaisia kilpailutuksia käytetään referenssinä, niin hyväksyttäväksi hankintahinnaksi muodostuu aina n. 58 000 euroa. Nuo numerot jokaisella julkisen sektorin keikoista kilpailevalla konsultilla on tatuoitu kämmeneen, sen verran hyvin näistä keikoista tulee hilloa.

"Visuaalisen ilmeen pääväreiksi tulevat murrettu sininen, olki ja vadelma, jotka kuvastavat suunnittelijoiden mukaan turvallisuutta, asiantuntijuutta ja palvelua."

Aha, just. Voin melkein kuulla Solitan konsulttien räkäisen naurun, kun ovat lukeneet tuon lauseen lehdestä.

Kun huutelen leikkausten perään, niin puhun juurikin tällaisista keisseistä. #terestroika

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/artikkeli-1.228093