Kriisin ensimmäisen vaiheen rajoitustoimenpiteistä vallitsi laaja yhteisymmärrys. Maaliskuun alkupuolella presidentti ja oppositiopuolueet ehdottivat ja myöhemmin hallitus aloitti tartuntatautilain ja valmiuslain […]
Kokoomuksen eduskuntaryhmä esitti tänään eduskunnassa, että hallitus toisi viipymättä eduskunnan käsiteltäväksi alkoholilain muutosesityksen, jolla sallittaisiin väliaikaisesti muun muassa viinien ulosmyynti […]
Kokoomuksen 20 keinoa ikääntyneiden ja riskiryhmään kuuluvien arjen, terveyden ja toimintakyvyn tukemiseksi Koronaviruksen hillitsemiseksi tehdyt välttämättömät rajoitukset ovat kaikkialla Suomessa […]
Tilannekuva Maailmanpolitiikka on koronakriisin seurauksena muuttunut epävakaammaksi, suurvaltakilpailu on lisääntynyt ja kansainvälisen sääntöperusteisen järjestelmän uskottavuus on horjunut, vaikka olemme nähneet […]
Kokoomuksen eduskuntaryhmä julkaisi tänään keskustelunavauksen Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta koronakriisin jälkeisenä aikana. Kokoomusedustajat toivovat, että kansainvälinen yhteistyö myös koronan […]
Kokoomuksen kansanedustaja, viime hallituksen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen esittää seitsemän kohdan ohjelmaa, joilla nuorten yksipuolistuvaa kielitaitoa voitaisiin vahvistaa ja kansainvälisyyttä lisätä.
Kokoomuksen kansanedustaja Ville Kaunisto jätti eilen hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen urheiluseurojen tukemisesta koronakriisin yli. Kaunisto muistuttaa, että liikkumattomuuden vuosittaisiksi kustannuksiksi […]
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vaatii kokoomuksen puolue- ja ryhmäjohdon kesäkokouksessa Jyväskylässä hallitukselta toimia työelämän oikeudenmukaisuuden ja työllisyyden edistämiseksi. Työelämän oikeudenmukaisuutta […]
Kokoomus julkaisi oman keskustelunavauksensa koronan exit-linjaukseksi. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo painotti ennakoivan johtamisen merkitystä keinona päästä eteenpäin koronakriisistä. ”Hallitukselta puuttuu kokonaiskuva koronan
Kokoomuksen kansanedustaja, talousvaliokunnan puheenjohtaja Juhana Vartiaisen ja kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Timo Heinosen mukaan hallituksen ravintolatuki sisältää merkittäviä puutteita ja ongelmia. […]
Sisällön loppu
Sisällön loppu
Hallinnoi evästeiden suostumusta
Käytämme evästeiden kaltaisia tekniikoita laitteen tietojen tallentamiseen ja/tai käyttämiseen. Teemme tämän parantaaksemme selauskokemusta ja näyttääksemme (muita kuin) henkilökohtaisia mainoksia. Suostumalla näihin tekniikoihin voimme käsitellä tällä sivustolla tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia. Suostumuksen epääminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.