Mia Laiho / kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro välikysymyskeskusteluun 1.6.
Suomeen on tehty soteuudistusta kahdesta syystä. Siksi, että rahat riittäisivät harmaantuvan Suomen palveluihin, ja siksi, että hoitoon pääsisi kohtuullisessa ajassa.
Suomeen on tehty soteuudistusta kahdesta syystä. Siksi, että rahat riittäisivät harmaantuvan Suomen palveluihin, ja siksi, että hoitoon pääsisi kohtuullisessa ajassa.
Kokoomuksen, Perussuomalaisten, KD:n ja Liike Nytin eduskuntaryhmät jättävät välikysymyksen hallitusohjelman talous- ja työllisyystavoitteiden hylkäämisestä. Eduskuntaryhmien mielestä hallituksen talouspolitiikka ei ole
Kokoomuksen, Kristillisdemokraattien ja Liike Nytin eduskuntaryhmät jättävät yhteisen välikysymyksen julkisen talouden velkaantumisesta. Oppositioryhmien mukaan hallitus on epäonnistunut asettamiensa talouspolitiikan tavoitteiden saavuttamisessa.
Arvoisa puhemies, Asenne ikääntyneitä kansalaisia kohtaan on muuttunut. Väheksyminen ja syrjään työntäminen on yhä tavanomaisempaa. Arvostuksen puute näkyy myös palvelujen
Paula Risikko peräänkuulutti hallitukselta suoraselkäistä vastuunkantamista, avoimuutta tehdyistä päätöksistä sekä ryhdikkyyttä päätösten toteuttamisessa. Muutama viikko sitten jätimme Kokoomuksen johdolla hallitukselle […]
Pienen maan paras turva on, että se pitää asioistaan huolta. Pienen maan kannattaa varautua pahaan ilmaan, vaikka sadetta ei olisikaan
Nyt on oikea aika herätä. NYT on oikea aika käydä keskustelu tulevaisuuden valinnoista. NYT on oikea aika alkaa tehdä oikeudenmukaista, tulevat sukupolvet huomioivaa politiikkaa.
Vuosi 1952 on jäänyt monin tavoin suomalaisten mieliin. Helsingissä pidettiin olympialaiset, Armi Kuusela valittiin Miss Universumiksi ja raskaat sotakorvaukset saatiin maksettua. Suomi katsoi eteenpäin.
Arvoisa puhemies, Ihmisten huoli vanhuuden päivien hoivasta ja yksin jäämisestä on hallituksen vihdoin kuultava. Nuorena hoitajana tein yövuoroja vanhusten hoivaosastolla.
Eduskunnalle Hallitus lisäsi menoja miljardeilla jo kautensa alussa. Hallituksen lupaus sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta olisi edellyttänyt, että julkista taloutta olisi samalla
Sisällön loppu
Sisällön loppu