Uudistuneiden verkostojen puheenjohtajat valittu

Uutiset

Ihmisiä koolla

Kokoomuksen verkostojen aihealueita on uudistettu aiempaa selkeämmiksi. Ne vastaavat uudessa jaottelussa pääsääntöisesti eduskunnan valiokuntajakoa. Tarkoituksena on ollut tuoda eduskuntaryhmää lähemmäs verkostojen jäseniä, madaltaa yhteydenpidon kynnystä ja vahvistaa siten tiedonkulkua sekä toiminnan avoimuutta.

Puoluehallitus on 5.6.2020 valinnut uudistetuille verkostoille puheenjohtajat alkavalle kaksivuotiskaudelle. Kussakin verkostossa on kaksi puheenjohtajaa, joista toinen on kansanedustaja ja toinen avoimella haulla puolueen aktiivien keskuudesta valittu verkoston aihealueeseen perehtynyt henkilö. Tästä poikkeuksena on Toimintafoorumi, joka keskittyy puoluetoiminnan uudenlaisten tapojen kehittämiseen. Verkostojen jäseniksi pääsy on puolueen jäsenille avointa, eikä siihen ole mitään erillistä hakumenettelyä.

Valittujen puheenjohtajien nimet:

Verkosto PJ (kansanedustaja) Puheenjohtaja
Digi- ja tulevaisuusverkosto Sinuhe Wallinheimo Miia Lindell
Yrittäjyys- ja elinkeinopolitiikan verkosto Pia Kauma Anssi Ennevaara
Eurooppa-verkosto Ville Kaunisto Janika Takatalo
Hyvinvointipolitiikan verkosto Mia Laiho Sari Raassina
Kunta- ja kaupunkipolitiikan verkosto Anna-Kaisa Ikonen Sari Rautio
Liikenne- ja viestintäpolitiikan verkosto Matias Marttinen Alvar Euro
Maaseutupolitiikan verkosto Janne Sankelo Tiina Perho
Oikeuspolitiikan verkosto Pihla Keto-Huovinen Jeremias Nurmela
Puolustuspolitiikan verkosto Ilkka Kanerva Hannu Sipilä
Sisäisen turvallisuuden verkosto Jukka Kopra Veli-Pekka Nurmi
Sivistyspolitiikan verkosto Sari Multala Kirsi Siira
Talouspolitiikan verkosto Juhana Vartiainen Petri Olkinuora
Työelämäverkosto Mari-Leena Talvitie Veikka-Petteri Kuusisto
Ulkopolitiikan verkosto Sofia Vikman Lauri Tierala
Ympäristöpolitiikan verkosto Saara-Sofia Siren Martti Esala
Seniorifoorumi Sari Sarkomaa Helena Pesola
Toimintafoorumi (–) Jenni Vartiainen