Hyvää itsenäisyyspäivää!

Uutiset

Arvoisa kokoomuslainen,

isänmaamme Suomi täyttää 103 vuotta. Reilun sadan vuoden aikana Suomesta on tullut yksi maailman vauraimmista ja onnellisimmista maista. Juhlimme isänmaata, joka on tasa-arvoinen, vakaa ja hyvinvoiva yhteiskunta.

Kiitos siitä kuuluu sotiemme veteraaneille. Heille, jotka uhrasivat nuoruutensa ja taistelivat itsenäisyytemme puolesta. Kiitos kuuluu myös menneille sukupolville, jotka kovalla työllä rakensivat Suomesta niin hienon maan kuin se tänään on.

Koronakriisin keskellä vietämme itsenäisyyspäivää kovin erilaisissa olosuhteissa kuin normaalisti. Pidetään huolta toisistamme ja toimitaan yhdessä vastuullisesti.

Kansallinen Kokoomus perustettiin 102 vuotta sitten Suomen ensimmäisen itsenäisyyspäivän tienoilla. Olemme viime aikoina pohtineet paljon kokoomuksen lupausta suomalaisille. Meidän vaihtoehtomme perustuu tulevaisuuden uskoon, työhön ja yrittämiseen. Se perustuu korkeaan osaamiseen, sivistykseen ja koulutukseen. Se perustuu oikeudenmukaisuuteen.

Meidän vaihtoehdossamme Suomi on avoin, kansainvälinen ja turvallinen maa, jonka talous kasvaa kestävästi. Olen varma, että Suomen tarina on jatkossakin yksi maailman parhaista. Meidän tulee olla rohkeita ja uskaltaa toimia paremman tulevaisuuden puolesta. Se työ pitää aloittaa nyt.

Näillä sanoilla toivotan onnellista itsenäisyyspäivää!

Petteri Orpo 
puheenjohtaja