Vantaa-Kerava: Husin talousongelmat juontuvat hallituksen sote-uudistuksesta

Aluevaltuutettujen kirjoitukset Uutiset Vantaa-Keravan hyvinvointialue

Husin yhtymähallitus päätti 17.10. kokouksessaan, ettei palveluverkko lähdetä supistamaan tänä syksynä. Yhteensä 86 miljoonan euron säästöjä haetaan muun muassa tuottavuusohjelmalla sekä karsimalla ICT-kustannuksista ja henkilöstöeduista.

Moni on vaatinut hyvinvointialueilta suurempaakin lisärahoitusta unohtaen, että valtion rahoituksen varassa olevilla alueilla on omat taloushaasteensa. Husin lisärahoitus alueiden pussista siirtäisi leikkauksia erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon.

Mistä sitten Husin talousahdinko johtuu? Lyhyt vastaus on: Marinin hallituksen hyväksymän sote-uudistuksen rahoitusmallista.

Sote-uudistus vie monelta uusmaalaiselta kunnalta ja kaupungilta enemmän tuloja kuin niillä on sote-menoja. Tämä heikentää kuntiin jäävien palveluiden rahoitusta. Kunnilta kerätyt rahat jaetaan uusilla kriteereillä hyvinvointialueille, ja tässä uudelleenjaossa Uusimaa vedetään jälleen kölin alta. Vaikka koko maan tasolla uudistus ei leikkaa sote-rahoitusta, Uudeltamaalta rahoitusta siirretään uusjaossa muualle Suomeen.

Hus yritti keväällä 2021 epätoivoisesti saada hallituspuolueiden uusmaalaiset kansanedustajat heräämään tilanteeseen. Lausunnossaan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle (11.2.2021) Hus varoitti, että esitetty rahoitusmalli leikkaa Uudenmaan palveluja voimakkaasti. Hus ennakoi uuden rahoitusmallin ja siihen liittyvän tasausjärjestelmän johtavan merkittävään tulonsiirtoon Uudeltamaalta muualle Suomeen. Hus vetosi myös hallituksen omiin laskelmiin, joista ilmeni sama ongelma.

Hus arvioi lausunnossaan rahoituksen muutosten tarkoittavan noin 100 miljoonan leikkauspainetta, mikä vastaisi noin 1500 henkilötyövuoden vähennystarvetta. Nyt Husin hallituksen pöydällä alkusyksystä olleiden leikkausten suuruusluokka on hyvin pitkälle sama, mistä Hus yritti varoittaa uusmaalaisia hallituspuolueiden edustajia jo keväällä 2021.

Hallituspuolueet, jotka hyväksyivät soten rahoitusmallin eduskunnassa, vastustavat nyt kovaäänisesti leikkauksia, jotka ovat suoraan heidän omien aiempien päätöstensä seuraus.

Sakari Rokkanen

Ekonomisti

Aluevaltuutettu, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue